Keskustanuoret: Antti Kurvisesta Keskustanuorten puheenjohtaja
26.10.2009Keskustanuorten puheenjohtajaksi valittiin 23-vuotias kauhavalainen oikeustieteen ylioppilas Antti Kurvinen. Kuluneen vuoden Kurvinen on toiminut Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtajana. Kurvisen edeltäjä kansanedustaja Tuomo Puumala luopui kahden kauden jälkeen Keskustanuorten puheenjohtajuudesta.
Kurvinen asettaa tavoitteekseen Keskustanuorten uudistamisen siten, että nuoret voivat ylpeydellä toimia esimerkkinä myös puolueen rohkealle uudistumiselle. Kurvisen mukaan Keskustanuoret tulevat haastamaan omalla hajautettuun ja uusiutuvien energianlähteiden tuotantoon perustuvalla linjallaan muiden puolueiden näkemykset, jotka pohjautuvat keskittämiseen ja isoihin tuotantoyksiköihin.
Keskustanuorten liittokokous päätti, että Keskustanuoret vastustavat edelleen ydinvoimaa eivätkä hyväksy ydinvoiman lisärakentamista. Keskustanuorten mukaan ydinvoimaan liittyvät moninaiset riskit ovat liian suuret ja ennen kaikkea ne jäävät pääsääntöisesti tulevien polvien kannettavaksi. Keskustalaiseen ajatteluun sopii huonosti näkemys siitä, että tämän päivän isännät asettaisivat huomisten sukupolvien tulevaisuuden vaakalaudalle.
Liittokokous valitsi Keskustanuorten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Mynämäeltä kotoisin olevan Carita Maisilan ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kuopiolaisen Aleksi Eskelisen. Liiton puheenjohtajisto aloittaa kaksivuotisen kautensa välittömästi.
Hallituksen valittiin vuoden 2010 alusta alkavalle kahden vuoden kaudelle jalasjärveltä kotoisin oleva Kaisa Pihlaja, Eeva Kärkkäinen Helsingistä, Katri Kulmuni Torniosta, Ville Toivanen Joensuusta ja Topi Heinänen Ruokolahdelta. Hallitukseen valittiin myös helsinkiläinen Markus Kinnunen varapuheenjohtajaksi nousseen Eskelisen tilalle. Hallituksen varajäseniksi valittiin himankalainen Sami Hänninen ja Ylitorniolta kotoisin oleva Laura Kantomaa.
Keskustanuorten liittokokous kokoontui 24.-25.10.2009 Kalajoella. Kokoukseen osallistui 250 nuorta edustajaa kaikkialta Suomesta.
Keskustanuorten puheenjohtajan yhteystiedot:
Antti Kurvinen
050 389 7260
antti.kurvinen (at) keskustaopiskelijat.fi
Lisätietoja myös:
Keskustanuorten liittosihteeri
Kiril Häyrinen
kiril.hayrinen (at) keskustanuoret.fi
044 751 4254
Keskustanuorten poliittinen suunnittelija
Tuomas Vanhanen
tuomas.vanhanen (at) keskustanuoret.fi
050 3897 258










