Uudistusohjelman on ennen kaikkea kuitenkin korostettava kansalaisen oikeutta ottaa korkein valta takaisin itselleen.

Politiikka, kulttuuri ja talous ovat yhteiskuntamme kolme perusosaa, jotka kulkevat jatkuvasti rinnakkain, mutta jotka ovat myös kilpailuasetelmassa keskenään.

1900-luku oli suuressa osassa Eurooppaa politiikan ja demokratian vuosisata, sillä sen aikana kaikki kansalaiset pääsivät vihdoin vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin.

Kansainvaltaisen järjestelmän sisäinen liikkumavara oli etenkin sen alkuaikoina lähes rajaton, jonka ansioista ihmisistä itsestään lähtevä järjestelmä tuotti radikaaleja yhteiskuntareformeja. Nämä reformit ovat luoneet pohjan myös nykyiselle hyvinvoinnillemme.

Kansalaislähtöisen poliittisen järjestelmän vakauden varmistivat aineellisen vaurauden nousu sekä ihmisten kokonaisvaltainen kehitys, eli siis yhteiskunnan kaksi muuta perusosaa.

Esimerkiksi Suomessa aineellinen tuotanto kaksinkertaistui sotien välillä, joka on tärkeä selittäjä sille, miksi ääriainekset eivät kovista yrityksistään huolimatta nousseet valtaan.

Yhtä tärkeä selittäjä on kansansivistystyö, jota harrastettiin erilaisissa kansalaisliikkeissä.

Keskusta-aatteen ylivertaisuus ja siitä seuraava keskustan historiallinen menestys käytännön politiikassa perustuvatkin siihen, että keskustalainen politiikka on kautta aikojen ollut synteesi sosiaaliradikaalista uudistuspolitiikasta, kansanvaltaisuudesta, kansansivistyksestä sekä ihmisistä itsestään lähtevästä tuotantojärjestelmästä.

Tasapainoinen ihmisyys ja toimiva yhteiskunta tarvitsevat näitä kaikkia, eikä mikään puoli saa jättää muita varjoonsa.

1900-luvun jälkipuoliskolla lähti liikkeelle kehitys, joka on nostanut talouden yhteiskunnan ensisijaiseksi tekijäksi. Tämä on vaikuttanut myös muualle, sillä esimerkiksi aikamme yhteiskuntapolitiikan tunnussanoja ovat talouskasvu ja kilpailukyky.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, kuinka paljon perustelemme poliittisia päätöksiä talouskasvun ja kansallisen kilpailukyvyn edistämiseen vedoten.

Nämä kaksi taloudellista termiä rajaavat päätöksenteon liikkumavaraa, ja näin ikään kuin epäpolitisoivat yhteiskuntaamme. Näin poliittisen järjestelmän vaikutus yhteiskuntaan pienenee, joka vähentää myös kansalaisten kiinnostusta vaikuttamista kohtaan.

Yhtä surullinen vaikutus talouden voittokululla on ollut kansansivistykseen.

Koulutusjärjestelmämme painottaa niin sanottua insinööriajattelua eli tiedon hallitsemista tuottavaa toimintaa varten. Näin luovaa ja kriittistä ajattelua kehittävä sivistyskasvatus jää heikkoon asemaan.

Ilmiötä vahvistaa se, että henkisiä ominaisuuksia kasvattava taide on jäänyt taloudellista voittoa tavoittelevan viihteen jalkoihin.

Keskeinen kysymys kuuluukin, miten voimme kehittää yhteiskuntaamme, jos politiikan vaikutusala on pienentynyt ja ihmisten kriittiseen vaikuttamiseen vaadittavat ominaisuudet ovat heikentyneet?

Oma kysymyksensä on myös, miten sivistysliberaaliin aatteeseen nojaava Suomen Keskusta on näissä olosuhteissa onnistunut nousemaan maamme suurimmaksi puolueeksi?

Oman tulkintani mukaan se on reaalipolitiikan nimissä tinkinyt aatteensa perustekijöistä, joka puolestaan selittää keskustaliikkeen tämänpäiväisiä ongelmia.

Vuosi 2010 on monien mahdollisuuksien vuosi keskustalle. Parhaillaan on käynnissä tavoiteohjelmatyö, jonka onnistumista mitataan ensimmäisen kerran vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Myös puolueen tulevan puheenjohtajan valinta on äärimmäisen tärkeä, sillä valinta tehdään erilaisten linjojen välillä. Voittaja on se, jolla on tarjota paras yhteiskunnallinen uudistusohjelma.

Uudistusohjelman on oltava poliittiselta sisällöltään vahva, unohtamatta tietenkään kulttuurin ja talouden roolia politiikan rinnalla.

Sen on löydettävä keinoja demokratiamme ongelmien ja ihmisten henkisen pahoinvoinnin kaltaisten peruskysymyksien ratkaisemiseksi.

Uudistusohjelman on ennen kaikkea kuitenkin korostettava kansalaisen oikeutta ottaa korkein valta takaisin itselleen.

Jos keskusta ei kansanvaltaisuuden ajatukseen nojaavana toimijana puolusta politiikkaa ja sen mahdollisuuksia, niin sitä ei tee kukaan muukaan.

Markus Ylimaa
Keskustan Opiskelijaliitto
1. varapuheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 13.1.2010