KATSAUS KESKUSTAN OPISKELIJALIITON HISTORIAAN

Vuonna 1937 Maalaisliittolaiset Ylioppilaat nimellä perustetulla Keskustan Opiskelijaliitolla (KOL) on pitkä ja kunniakas historia. Yli 70 vuotta kestäneen taipaleensa saatossa opiskelijaliittoa on kutsuttu niin ministerikouluksi kuin virkamieshautomoksi. KOL:n tärkein tehtävä on kuitenkin ollut saattaa keskustahenkisesti ajattelevat ylioppilaat toimimaan yhdessä opiskelijan paremman huomisen puolesta. Samalla opiskelijat ovat tehneet aktiivisesti töitä myös puolueen uudistamisen eteen.

Maalaisliitto syntyi eri puolilla Suomea vuonna 1906. Puolueen agraarisesta taustasta johtuen sivistyneistöllä ja akateemisesti koulutetuilla ihmisillä ei ollut merkittävää roolia maalaisliitossa sen alkuvuosina. Tilannetta kuvastaa osuvasti se, että keskustalaisen sivistysaatteen kruunun jalokivillä, Santeri Alkiolla, ei ollut kansakoulua kummempaa tutkintoa, vaan hän oli itsenäisesti oppinsa hankkinut kriittinen sivistysajattelija. Oikeastaan vasta 1930- ja 1940-luvuilla Urho Kekkosen ja Vieno Johannes Sukselaisen kaltaiset akateemisen koulutuksen saaneet henkilöt nousivat merkittäviin tehtäviin maalaisliitossa. Jotkut irvileuat ovat tosin sanoneet Kekkosen puoluevalinnan johtuneen yksistään siitä, että hän pääsisi koulutettuna miehenä etenemään nopeasti maalaisliiton sisällä.

Agraaritaustaisen maalaisliiton 1930-luvulla saamaa uuttaa suuntaa kuitenkin kuvastaa Maalaisliittolaisten Ylioppilaiden (MY) perustaminen vuonna 1937. Liitto sai alkunsa tarkalleen 23. huhtikuuta Helsingissä. Syynä liiton perustamiselle oli maalaisliittolaisesti ajattelevien tyytymättömyys Akateemisessa Karjalaseurassa (AKS) noussutta oikeistosuuntausta vastaan. Samalla haluttiin tuoda esiin puoluetunnukset, joita AKS:ssa ei oltu katsottu hyvällä. Maalaisliittolaisten Ylioppilaiden poleemista otetta kuvaa parhaiten ehkä se, että he kutsuivat ensimmäisen tilaisuutensa puhujiksi Saksan vastustajana tunnetun ulkoministeri Rudolf Holstin sekä poliittisen uransa alussa olleen Urho Kekkosen, joka oli joutunut teoksensa Demokratian itsepuolustus (1934) ja muiden näkemystensä johdosto AKS:n oikeistosiiven hampaisiin.

Maalaisliittolaisten Ylioppilaiden hyvin käynnistynyt toiminta katkesi täysin sotavuosien ajaksi.  Myöskään sotien jälkeiset ylioppilassukupolvet eivät ehtineet osallistua aktiivisesti opiskelijapoliittisiin rientoihin, kun he halusivat yhteiskunnallisesti epävakaissa olosuhteissa ainoastaan suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti pois alta. Maalaisliittolainen opiskelijatoiminta olikin oikeastaan vain harrastetoimintaa. Ilmiötä kuvaa parhaiten ehkä se, että nimi Maalaisliittolaiset Ylioppilaat vaihdettiin Akateemiset Maaseudun Nuoret –nimeen.

Seuraavan kerran opiskelijakysymykset politisoituivat 1960-luvulla. 1960-lukua voi kutsua vuosikymmeneksi, jolloin nykyisen kaltainen opiskelijapolitiikka oikeastaan syntyi. Vuonna 1966 perustettiin nyt itsenäisenä organisaationa toiminut Keskustan Opiskelijaliitto. Seuraavat vuodet tulivat olemaan hyvin aktiivista yhteiskunnallisen ja opiskelijapoliittisen vaikuttamisen aikaa. Keskustan sisäisessä vaikuttamisessa KOL hakeutui niin sanotun Ryhmä 70:n linjoille. Ryhmä 70:n oli keskustan uudistamiseen tähdännyt ryhmä, johon kuului koulutettuja ja aatteesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka olivat pettyneitä puolueen jämähtäneeseen tilanteeseen.

Korkeakoulupolitiikassa KOL otti äärimmäisen radikaalin linjan. Kun suuret ikäluokat tulivat opiskelemaan, niin heidän suunnastaan nousi halu saada opiskelijat mukaan yliopistojen hallintoon. Käynnissä olleessa hallintouudistuksessa KOL kannatti niin sanottua mies ja ääni –mallia, jossa yliopistojen korkein päätösvalta olisi käytännössä siirtynyt opiskelijoille itselleen. KOL:n iloksi myös opetusministeri Johannes Virolainen kannatti mies ja ääni -mallia. Kuitenkaan muiden puolueiden vastustuksesta johtuen KOL ja keskusta eivät saaneet tahtoaan läpi, vaan tyytyminen oli niin sanottuun yliopistohallinnon kolmikantamalliin. joka toteutettiin eri yliopistoissa 1970-luvun aikana.

Opiskelijoiden pääsy vaikuttamaan omiin asioihinsa oli kuitenkin merkittävä muutos verrattuna aiempaan tilanteeseen. Tämän seurauksena myös erilaisten opiskelijajärjestön yhteiskunnallinen merkitys lisääntyi. Suomen Ylioppilaskuntaliitosta (SYL) tuli suuren jäsenmääränsä kautta voimakas yhteiskunnallinen vaikuttaja. Myös KOL:n panos suuntautui 1970-luvulla aiemmin epäpoliittiseen SYL:oon, kun hallintouudistustaistelu oli käyty loppuun. SYL:n johto olikin oikeastaan koko 1970-luvun KOL:n edustajien miehittämä. Vuosina 1973-74 SYL:n puheenjohtajana toimi muun Jorma Ollila, joka on myöhemmin luonut menestyksekästä uraa liike-elämän puolella.

Pragmaattisen valtapolitiikan ohella myös aatepoliittiset kysymykset nousivat 1970-luvulla aiempaa voimakkaammin esille. Liiton entinen pääsihteeri Paavo Väyrynen nousi vuonna 1970 kansanedustajaksi aluepolitiikkaan ja aatteeseen nojanneella ohjelmalla. Samaan aikaan Nuoren Keskustan Liiton sisällä heräsi ekologinen ajattelu. Myös KOL oli merkittävä vaikuttaja puolueen politiikan uudistamisen tähdänneessä työssä.

1980-lukua on kutsuttu usein epäpolitisoituneeksi. KOL:llekin se oli identiteetin etsinnän aikaa. Ratkaisu löytyi uusista vaihtoehtoliikkeistä, joiden kanssa KOL hakeutui yhteistyöhön. Erityisesti uudet ekologiset liikkeet tekivät nousuaan, joiden kanssa yhteistyö oli ajoittain hyvinkin tiivistä. Tämän johdosta KOL oli nostamassa ekologisia kysymyksiä puolueen ohjelmaan. Ehkä merkittävin saavutus oli se, että Turun puoluekokouksessa vuonna 1980 keskusta hyväksyi ensimmäisenä suomalaisena puolueena ydinvoiman lisärakentamista vastustavan kannan. Ekologisten kysymyksien rinnalla tärkeä teema oli perustuloajattelun kannattaminen, jonka kautta ihmisten luovuudelle uskottiin löytyvät uusia mahdollisuuksia. Maininnanarvoisena saavutuksena on todettava myös Juha Kuisman ja Alpo Rusin vuonna 1980 julkaisema Avaus Äärikeskustaan -teos, jonka sanoma kantaa yhä tänäkin päivänä. Siinä nuoret ajattelijat hyökkäävät ihmisen ja luonnon välineellistämistä sekä keskustan ylhäältä alaspäin kulkevaa päätöksentekoa vastaan.

Viime vuosikymmenet ovat olleet poliittisesti haasteellista aikaa. 1990-luvun laman pyörteissä epäpolitisoituminen jatkui, eikä opiskelijoiden kiinnostus perinteistä puoluepoliittista vaikuttamista kohteen ole missään vaiheessa palannut entiselle tasolleen. Samaan aikaan opiskelijapolitiikassa on noussut kuitenkin esiin monia mielenkiintoisia ja haastavia kysymyksiä. Ammattikorkeakoulujen synty on lähihistoriamme suurin korkeakoulupoliittinen muutos, joka on myös ollut suuri haaste aiemmin pelkästään ylioppilaskuntiin suuntautuneelle KOL:lle. Vieläkin on oikeastaan hyvin epäselvää, mihin suuntaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen suhde tulee kehittymään. Samalla kysymyksiä herättää koko korkeakouluverkon tulevaisuus.

Yli seitsemänkymmentä vuotta kestäneen historiansa aikana Keskustan Opiskelijaliitto on siis pystynyt toimimaan opiskelijan paremman huomisen puolesta. Milloin tuo on sitten tarkoittanut mukavaa harrastetoimintaa, milloin äärimmäisen aktiivista yhteiskunnallista toimintaa. KOL on muuttunut yhteiskunnallisen muutoksen mukana. Tärkeää on kuitenkin havaita, että pelkän sopeutumisen sijaan KOL on vienyt myös itse muutoksia läpi ja ottanut näin edelläkävijän roolia. Edelläkävijänä toimimisesta riippuu myös liiton tulevaisuus. Kuten historia osoittaa, niin KOL:n menestys ei ole ikinä perustunut suuriin massoihin, vaan se on perustunut laadukkaaseen ajatustyöhön. Tästä on pidettävä huolta myös jatkossa, sillä ylioppilaskunnat, Suomen Keskusta sekä kansalaisjärjestöt tarvitsevat KOL:n sivistysliberaalia politiikkaa myös tulevina vuosikymmeninä.

 

Markus Ylimaa

 

 

 

 

 

 

  

 

 

kol_logo_facebook.jpg
join.gif

fanitus.gif

Suomenmaa-logo.jpg

Osallistu


Kerttu.jpg

KOL verkossa

flickr.gif