Jyväskylän Keskustaopiskelijat esittää: Eemeli Rajala Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtajaksi

Jyväskylän Keskustaopiskelijat esittää Eemeli Rajalaa, 23-vuotiasta tradenomiopiskelijaa Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtajaksi. Rajala toimii Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden lisäksi myös opiskelijakunta JAMKOn edustajistossa.

“Keskustan Opiskelijaliitolla on tärkeä rooli puolueen sisällä kehittäjänä, kriittisenä äänenä ja varsinkin tulevaisuuden puolustajana. Politiikka ei kuitenkaan ole ainoa osa KOL:n toimintaa. Ollaksemme vahva poliittinen vaikuttaja, KOL tarvitsee järjestöosaamista, organisointia ja toiminnan kehittämistä. Varapuheenjohtajana haluan kehittää keskustaopiskelijoita organisaationa eteenpäin ja varmistaa että liittokokouksessa hyväksyttävä strategia hyödynnetään työkaluna koko järjestössä.” Rajala toteaa.

Rajala on tuore toimija keskustan kentällä, mutta omaa pitkän kokemuksen järjestötoiminnasta ja poliittisesta vaikuttamisesta eri opiskelijajärjestöistä, toisella asteella sekä korkea-asteella. Hän toimi muun muassa vuonna 2016 opiskelijakunta JAMKOn hallituksen puheenjohtajana, johtaen operatiivista toimintaa, strategiatyötä sekä kuntapoliittisen ohjelman rakentamista.

“Eemeli on todellinen järjestötoiminnan asiantuntija, jonka puoleen on helppo kääntyä haastavammissakin kysymyksissä. Hän on luotettava ja rehti kaveri, jonka osaamisesta, näkemyksistä yhteiskuntaan ja taidosta hoitaa yhteisiä asioita olisi varmasti paljon iloa Keskustan Opiskelijaliiton toimintaan”, JOK:n puheenjohtaja Annina Pihlajamäki lausuu.

“KOL:illa on tärkeä paikka koko keskustayhteisössä; meidän tulee olla vahva kaupunki- ja sivistyspolitiikan puolustaja ja uudistaja puolueen sisällä. Ilman kehittymistä ja 2020-luvulle siirtymistä puolue ei tule selviämään.” Rajala vaatii.

Keskustaopiskelijat valitsevat uuden puheenjohtajiston ja hallituksen 12.11. Turun liittokokouksessa.

Lisätietoa: Eemeli Rajala, 040-7565644

Eemeli Rajala.

 

 

Jaa tämä artikkeli