Keskustan Opiskelijaliitto: Korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöt vääristävät opiskelijavalintoja

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii ensikertalaiskiintiöistä luopumista niiden opiskelijavalintoja vääristävän luonteen vuoksi.

Ensikertalaiskiintiöt otettiin käyttöön korkeakouluissa keväällä 2016. Ajatuksena oli nopeuttaa korkeakoulutuksen ulkopuolella olevien pääsyä opintojen pariin ja lopulta työelämään. Hyvä tarkoitus on johtanut järjestelmään, joka asettaa samantasoisia hakijoita eriarvoiseen asemaan pisteiden perusteella.

-Tavoite nopeammasta pääsystä korkeakouluopiskeluiden pariin on oikea. Jäykkä ja byrokraattinen ensikertalaiskiintiöjärjestelmä on kuitenkin johtanut lähinnä taktikointiin opiskelupaikoilla ja välivuosilla, kun hakijat eivät uskalla luopua ensikertalaishakijan statuksestaan, sanoo KOL:n puheenjohtaja Arttu Karila.

Toimivampia keinoja korkeakoulutuksen saavutettavuuden parantamiseksi olisi jo varhaisessa vaiheessa annettava opinto-ohjaus sekä monipuoliset opintoväylät korkeakoulutukseen esimerkiksi avoimen korkeakoulun kautta. Kurssien maksullisuutta voitaisiin kompensoida koulutusseteleillä.

-Ensikertalaiskiintiöiden kohdalla olisi nyt uudelleen harkinnan paikka. Kun tosiasiat kertovat järjestelmän olevan toimimaton ja epätasa-arvoinen, niin koulutuspoliittisilla päättäjillä tulee olla rohkeutta luopua vääristä ratkaisuista, puheenjohtaja Karila linjaa.

-Tärkeintä on, että jokainen hakija tuntisi omat vahvuutensa ja mielenkiinnon kohteensa ja että jokaisella olisi itseluottamusta tavoitella juuri itselle oikeaa opintopolkua. Tähän ei ole olemassa yksinkertaisia patenttiratkaisuja, muistuttaa KOLin Karila.

 

Puheenjohtaja Arttu Karila

Lisätietoja:

Arttu Karila
Keskustan Opiskelijaliitto
puheenjohtaja
puh. 050 3897260
arttu.karila@keskustaopiskelijat.fi

Jaa tämä artikkeli