Blogit

Varapuheenjohtajaehdokas Mäkinen: Keskustalaisuudesta

Keskustalaisuus. Siinä on käsite, johon uskon jokaisen liittävän mielleyhtymiä. Keskustalaisuudesta on myös vastikään ilmestyneen teoksen nimi. Tuo teos lepää toistaiseksi lukemattomana pöydälläni edessäni. Kirjan nimi inspiroi minua kuitenkin kirjaamaan muutaman sanan siitä, miksi olen valinnut puolueekseni Keskustan ja mitä keskustalaisuus minulle merkitsee. Keskustalaisuudesta puhuttaessa väitän, että suurimmalle osalle mieleen nousee ensimmäisenä maaseutu. Saattaapa monille nousta mieleen myös aluepolitiikka. Kumpikin ovat sinällään osuvia seikkoja, jotka liittyvät keskustalaisuuteen, mutta itselleni Keskusta ja keskustalaisuus tarkoittavat jotain syvempää. Itselleni Keskusta ja keskustalaisuus on ennen muuta sivistys- ja ihmisyysaatetta. Se on uskoa siihen, että jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus sivistää itseään omien persoonallisten kykyjensä ja halujensa pohjalta mahdollisimman pitkälle. Se on uskoa siihen, että kaiken yhteiskunnallisen kehittämisen lähtökohdaksi tulee ottaa ihmisyys ja hänen henkilökohtaiset kehitystarpeensa. Se on uskoa siihen, että jokaisella ihmisellä, alueellisiin, taloudellisiin tai muihinkaan lähtökohtiin katsomatta tulee olla yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen. Keskustalaisuudessa – siinä merkityksessä kuin itse sen ymmärrän – on kyse sivistyksen lipun kantamisesta. Ja sivistyksessä on kyse erityisesti sydämen sivistyksestä. Sivistynyt ei ole se, joka on lukenut eniten, vaan se joka omaa sivistystä sydämensä tasolla. Tällä tasolla sivistys on kykyä katsoa todellisuutta toiseuden näkökulmasta. Se on kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää tapaa, jolla tämä maailmaa tarkastelee. Se ei tarkoita sitä, että oma näkökulma tulisi hylätä, vaan sitä, että ymmärtää, ettei toinen mielipiteestään huolimatta ole itseä huonompi ihminen. Tämä vain tarkastelee

Lue kokonaan »

Varapuheenjohtajaehdokas Mäkinen: Maailmankuvani muovautuminen

Olen Janne Mäkinen 23-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja ehdolla Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaksi. Kun haen luottamusta tähän tehtävään, koen velvollisuudekseni kertoa, mistä maailmankuvani rakentuu. Jokainen meistä toimii elämässään maailmankuvan ja siitä kumpuavien arvojen ohjaamana. Niin minäkin. Maailmankuvani ohjaamana olen ehdolla myös Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaksi. Synnyin ja kasvoin yrittäjäperheen lapsena, maaseudun rauhassa Ikaalisissa, Pirkanmaalla. Kävin kouluni kuuden kilometrin päässä pienehkössä kyläkoulussa, josta siirryin yläasteelle Ikaalisten yhteiskouluun ja myöhemmin pihan toiselle puolelle, Ikaalisten yhteiskoulun lukioon. Elämäni alun ympäristö on luonnollisesti muovannut vahvasti maailmankuvaani. Tästä ympäristöstä kumpuaa arvostukseni yritteliäisyyttä, yrittäjyyttä ja työntekoa kohtaan. Kyläkoulussa kouluni käyneenä arvostan myös pienen yhteisön tukea. Maaseudulla kasvamisen myötä ymmärrän myös mahdollisuuksien tasa-arvon merkityksen: jokaisella on asuinpaikastaan riippumatta oltava yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen ja sivistykseen. Oman roolinsa maailmankuvani muotoutumiseen on antanut lukion jälkeen suorittamani varusmiespalvelus ja reserviupseerikoulussa saatu johtajakoulutus. Varmasti suurin vaikutus oli vertaispalautteella, joka on muovannut mieleeni kriittisen asenteen oman toiminnan tarkasteluun. Asioiden mennessä pieleen, kannattaa ensin syytä etsiä omasta toiminnasta. Armeijan johtamiskokemus johdatti minut myös Lapin yliopistoon, johtamisen opintojen pariin. Urheilun merkitystä maailmankuvani muovaajana en voi ohittaa, sillä urheilu laajalla lajien kirjolla on kuulunut aina keskeiseksi osaksi elämääni. Vaikka urheilu-ura ei tuonutkaan mainittavaa menestystä, se on antanut itselleni valtavasti. Olen oppinut joukkuepelistä, kurinalaisuudesta ja päämäärätietoisuudesta. Taitoja, jotka ovat keskeisiä ihmisen elämässä muutenkin. Urheilun muututtua mukavaksi harrastukseksi, keskeiseen osaan on noussut erilaiset opiskelijaprojektit, joiden kautta olen saanut edistää yrittäjyyttä ja lähiympäristön hyvinvointia.

Lue kokonaan »

Auli Piiparinen: “En hae enää jatkoa Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana”

Vuosi sitten tein päätöksen hakea toista vuotta Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana. Päätöstä en ole katunut: tämä vuosi on ollut yhtä innoittava kuin oli ensimmäinenkin. Poliittinen tilanne on vienyt keskustan vaaleissa pääministeripuolueesta hallituksen kakkospuolueeksi, ja kerkesipä siinä ajatus oppositiostakin välissä käydä. Kun lasken omat vuoteni valtakunnan tason opiskelijapolitiikassa yhteen, on tämä vuosi jo neljäs. Nyt on minun aikani suunnata muualle ja antaa muiden ottaa ohjat käsiin maailman parhaan poliittisen liikkeen johdossa. Keskusta on uuden taitteessa. Vuosi 2020 on puolueelle vaaliton vuosi ja avain liikkeen uudistustyöhön ja luottamuksen kasvattamiseen. Takana on historian huonoimmat tulokset kaikissa käydyissä vaaleissa vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Kevään 2021 kuntavaaleissa luottamus mitataan jälleen. Tekemistä sitä ennen riittää, mutta toivoa on. Rohkeuttakin, sitä uskon nuorkeskustan ylläpitävän. Kuluvan vuoden tärkein tehtävä itselläni on vielä siivittää Keskustaopiskelijat edustajistovaalien poliittiseksi voittajaksi. Saada opiskelijoita kiinnostumaan keskustasta, ja lähtemään mukaan toimintaan. Keskustaopiskelijoille mikään vuosi ei ole vaaliton korkeakoulujen edustajistovaalien myötä. Erilaista työrauhaa on ensi vuonna kuitenkin luvassa myös meidän järjestön uudistamiseen. Siihen uudella johdolla on varmasti uusia eväitä. Olen ollut päätöksestäni avoin liittohallitukselle ja kysyjille jo pidemmän aikaa. Nyt syyskauden alkaessa tuntui oikealta saumalta sanoa tämä julkisesti ääneen. Liittokokouksemme marraskuussa ansaitsee hyvän kilpailun luottamustoimipaikoista ja rohkean linjanvedon. Minun polkuni vie vuoden alussa takaisin opintojen ääreen. Valmistuminen on pohja tulevaisuuden työelämälle ja politiikan teolle. Kotikuntani Leppävirran kuntapolitiikka pitää poliittisen nälän tyydytettynä. Keskustassa toimiminen kiehtoo tulevaisuudessakin vahvasti. Aika

Lue kokonaan »

Piiparinen: Puhutaanko viimein muustakin, kuin maataloudesta ja maakunnista, rakas keskusta?

Tämän kevään eduskuntavaaleissa tunnepuolueet voittivat. Perussuomalaiset ja vihreät herättävät paljon tunteita sekä puolesta että vastaan. Ehdottomuus ihmiselle tärkeän asian edessä loi toivoa siitä, että juuri tämä puolue on vahvasti minun puolellani. Olipa aiheena ilmastonmuutos, maahanmuutto tai jokin muu, jäi keskustan sanoma kylmäksi. Suomen arvoiset teot eivät roihahtaneet kannatukseksi. Keskusta ei ole tällä hetkellä ihmisten syvimpiin tuntoihin vetoava puolue. Jos keskusta on kylmä ja nihkeä kuin ummehtunut lapanen, ei kukaan usko meihin. Minulle ja monelle muulle keskustan asia on sydämen asia, ja tämä meidän keskustalaisten pitää saada näkymään ulospäin. Puoluehallituksen penkillä pakahdun, kun pääsen puhumaan kunnolla politiikkaa. Sytyn vaalipaneeleissa kun saan kertoa, miksi olen keskustalainen. Arvoista, periaatteista ja ihmisistä puhumisen pitäisi olla useammin keskustan tulokulma. Kyky ottaa kantaa, puolesta ja vastaan, on politiikan teon ytimessä. Kynä käteen ja kirjoittamaan, suu auki ja soittamaan. Jos nyt kysyt ihmiseltä kadulta, mitä keskustasta tulee mieleen, vastaus on joko Juha Sipilä tai maaseutu. Tämän blogin otsikolla en tarkoita, että keskustan pitäisi jättää maa- ja metsätalouspolitiikka. Maakunnat ja maaseutu vaan ovat jo meidän juttujamme, ne eivät vaan tuo puolueelle mitään uutta. Vastaus puolueen kannatuksen paranemiseen on muualla. Ilman vahvaa kaupunkikannatusta keskusta ei tule enää ikinä olemaan suuri puolue. Mistä se puolueen kannatus sitten löydetään? Pelkkä liikkuminen vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi-akselilla ei elvytä keskustan kannatusta. Sijaintiamme ei kuitenkaan pidä jättää huomiotta tai asemoida tylsästi totaalisen keskelle. Puolueen moninaisuus

Lue kokonaan »

Jaakko Mäki-Petäjä: Pääsihteerikin voi erehtyä – ainakin hallituspohjasta

Tammikuussa kirjoitin blogin Riittääkö himmeämmät mitalit keskustalle. Kirjoituksen ydin oli siinä, että keskustalle ei valtioneuvoston ovet avaudu, ellei vaalitulos sitä mahdollista. Eli käytännössä ilman ykköspuolueen asemaa meidät heitetään oppositioon. Näinhän nyt ei ole käymässä. Ainakaan mikään tämän hetkisistä julkisuudessa olleista tiedoista ei siihen viittaa. Tammikuun blogini oli siis väärässä. Toki voisin väyrystellen todeta, että blogissani kirjoitin myös: ”Mikään näistä tavoitteista ei olisi mahdollista, jos hallituspohja olisi sellainen, jossa keskusta olisi mukana. Demarit ja kokoomus myös tämän tietävät ja turvautuvat aina ensisijaisesti toisiinsa, jos vaalitulos vain sen mahdollistaa.” Vaalitulos oli kokonaisuudessaan hyvin erikoinen ja kolmen perinteisen suurpuolueen kannalta mahalasku. Keskustalta huonoin tulos sataan vuoteen, demareilta toiseksi huonoin tulos sataan vuoteen ja kokoomukselle huonoin tulos puoleen sataan vuoteen. Mutta en nyt ajatellut turvautua väyrystelyyn. Myönnän erehtyneeni. Se on kuitenkin vielä epäselvää, että minkälaista yhteiskuntakehitystä ja ihmiskuvaa tämänkaltainen kansanrintamahallitus vihreillä vahvistettuna tulisi mahdollisesti edistämään? Ahti Pekkalaa mukaillen keskustaa yhdistää vasemmistoon päämäärä tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, mutta keinot erottavat. Keinojen suhteen yhteistä löytyy taas enemmän oikeistokonservatiivien, eli kokoomuksen ja perussuomalaisten suunnasta. Voimme kolmentoista prosentin hallituspuolueena varmasti saada edistettyä monia keskustalaisille tärkeitä yksittäisiä asioita, mutta tapahtuuko se suuremman kokonaiskuvan kustannuksella? Joudummeko myymään ihmiskuvamme ja maailmankuvamme, jotta saamme vaikkapa maakuntamallin voimaan ja maataloustuottajien edut turvattua? Samalla voi ratketa myös puolueen ja ennenkaikkea siihen turvaavien suomalaisten tulevaisuus vuosikymmeniksi. Tätä toivottavasti pohtivat nyt hallitusneuvottelijamme, puoluehallituksen jäsenet ja koko puoluevaltuusto. Heidän

Lue kokonaan »

Jaakko Mäki-Petäjä: Riittääkö himmeämmät mitalit keskustalle?

Joskus keskustalaisten parissa kuulee tuskastuneita puuskahduksia siitä, että eikö keskusta voisi olla joskus hallituksessa muuna kuin pääministeripuolueena? Ei tarvitsisi kantaa huolta hallitusrintama yhtenäisyydestä, voitaisiin pitää paremmin omaa profiilia ja ehkä se opetusministerin salkkukin silloin saataisiin keskustan haltuun vuosikymmenten jälkeen. Teoriassahan näin olisi, mutta teoria on teoriaa ja käytäntö käytäntöä. Keskusta on ollut kakkospuolueena hallituksessa viimeksi vuosina 1983-1987. Silloin rakennettiin auvoisesti punamultahallituksessa hyvinvointivaltiota, Kekkonen oli vielä hengissä, joskaan ei vallassa, ja itänaapurina oli suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Jostain syystä tuolloinkin keskustassa haluttiin pois apupuolueen asemasta, jossa oltiin saatu olla käytännössä vuoden 1966 vaaleista lähtien. Neuvostoliiton pelko käytännössä esti sinipunan synnyn ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja ja sitä seurannutta Harri Holkerin sinipunahallitusta, joka ”rakennemuutoshallituksena” myös tunnettiin. Mikä sinipunavoimia sitten vetää yhteen? Santeri Alkion mukaan sosialidemokratia ja porvarismi ovat pohjimmiltaan samoja aatteita: ”Sosialidemokraatin mielikuvassa nousi teollisuustyömies samaan asemaan kuin porvarin mielikuvituksessa oli kapitalisti. Elämän toivokin oli sama: vähän työtä, paljon tuloja, runsaasti nautintoja.” Päämäärä on siis molemmilla sama. Toinen haluaa säilyttää oman porvarillisen ja materialistisen elämäntapansa ja toinen haluaa saada kannattajilleen saman elämäntavan. Sinipunaa toki yhdistää myös käytännön poliittiset tavoitteet, eikä pelkästään ihmiskuva ja maailmankatsomus. Viime viikkoiset poliittisten nuorisojärjestöjen hallitusneuvottelut olivat tästä hyvä esimerkki. Punamulta vihreillä tai vasemmistolla vahvistettuna ei johtaville demareille ole edes vaihtoehto, eikä kokoomuskaan porvaripohjaa todellisuudessa haikaile. Yhdistävät tekijät selviävät Holkerin, Paavo Lipposen I ja II ja Jyrki Kataisen hallituksen toimista

Lue kokonaan »

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »