Helsingin Keskustaopiskelijat: Joonas Paavilainen Keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen

Helsingin Keskustaopiskelijat esittävät Joonas Paavilaista Keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen vuodelle 2020. Paavilainen opiskelee teologiaa ja uskonnontutkimusta Helsingin yliopistossa kolmatta vuottaan. Teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelman opinnoissaan Paavilainen suuntautuu erityisesti kaupunkiteologian ja uskontososiologian teemoihin.

“Keskustaopiskelijoita tarvitaan Keskustan sisällä sivistyksen ja koulutuksen puolestapuhujana. Korkeakouluopiskelijat ovat oman elämänsä ja opintojensa asiantuntijoita. Keskusta ei saa unohtaa sivistystä ja korkeakouluopiskelijoita, sillä he ovat elinehto Keskustan ja yhteiskunnan tulevaisuudelle.” linjaa Paavilainen.

Korkeakouluopinnot ovat murroksessa tulevien vuosien aikana opiskelijavalintauudistuksen ja tiukkana jatkuvan rahoitustustilanteen takia. . Tiedeministerin salkun myötä meillä on mahdollisuus puolustaa keskustaopiskelijoille tärkeitä korkeakoulupoliittisia teemoja, kuten yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien turvaamista eri taustoista tuleville nuorille läpi Suomen. Keskustaopiskelijoita tarvitaan myös vahvistamaan keskustalaista kaupunkipolitiikkaa.

“KOL:n siirtyessä 2020-luvulle meidän on aloitettava strategiatyö, joka kattaa koko järjestömme ensi vuoden aikana ja määrittelee keskustalaisen opiskelijaliikkeen tulevaisuuden visiot, mission ja arvot. Meidän täytyy tehdä töitä jäsenmäärämme kasvattamisen ja järjestömme toiminnan kehittämisen eteen, unohtamatta ensi vuoden edarivaaleja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnissa sekä tietyissä yliopistoissa, kuten esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa.”

“Joonaksen kokemus valtakunnallisen liiton puheenjohtajistosta tuo arvokasta kokemusta ja näkemystä Keskustaopiskelijoiden toiminnan kehittämiseen. Mielestäni Joonaksessa yhdistyy hienolla tavalla humanistinen sydämensivistys ja tiukka järjestö- ja edunvalvontaosaaminen.” sanoo Helsingin Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Markula.

Paavilainen toimii tällä hetkellä vasta valittuna Helsingin Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajana. Korkeakoulupolitiikan ja vaikuttamiseen pariin hänet johdatti tehty työ Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton piiri- ja edunvalvontasektorin varapuheenjohtajana vuonna 2017. 23-vuotias kaakkoismurteiden puolustaja harrastaa vapaa-ajallaan liikuntaa ja musiikkia sekä ahmii erilaisia Netflix-sarjoja.

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »