Hilkka Kemppi: Nyt tarvitaan iloa ja huolenpitoa

Minulta kysyttiin opettajien ammattiliiton eduskuntavaalipaneelissa, minkä takia olen kiinnostunut politiikasta.

Voiko Suomessa enää valita olevansa välinpitämätön politiikkaa kohtaan?

Vastasin paneelissa olevani huolissani eriarvoistumisesta esimerkiksi koulutuksessa, mutta maailma ei ole niin yksinkertainen. Voit ottaa joko koko paketin huolia tai nukkua pilvilinnassa vielä tovin.

TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON sivuilla komeili otsikko: ”Jos jäät työttömäksi”.

Pitäisikö se vaihtaa muotoon ”kun olet työtön”. Samalla voitaisiin määrittää kuopan pohja, josta on hyvä lähteä ylöspäin.

Työttömiä on Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 232 000. Minulle tutummalla otoksella se tarkoittaa noin 16 000 työtöntä Päijät-Hämeessä, jossa pahimmillaan joka kolmannes työtön on nuori. Myös pitkäaikaistyöttömyys on pahentunut vuoden takaisesta.

Versowoodin Vierumäen sahan kaikki osastot lomautettiin joulun alla, Heinolan Sahan lomautukset alkoivat loppuvuodesta, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän mittavissa lomautuksissa töiden kasaantuminen uuvutti lääkäreitä ja painajaisissamme lisää on tulossa.

Heinolasta saatavilla olevan hyvinvointiraportin mukaan myös väestön terveydentila on huolestuttava. Esimerkiksi itsemurhien ja sairauksien aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien määrä on kasvanut.

Työkyvyttömyyseläkettä saavien tilanne on huonompi kuin keskimäärin. Työkyvyttömyys ilmentää vain osin sairastavuutta, sillä eläkkeelle hakeutumiseen vaikuttaa myös henkilön taloudellinen tilanne ja jälleen työttömyys sekä syrjäytyminen.

TODELLINEN ongelma on pahoinvoinnin kasaantuminen. Mikäli kokonaisuutta ei kehitetä yhteistyön kautta, riskinä on, että lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy yhä enemmän. Tällöin sukupolvelta toiselle siirtyviä ongelmia ei saada katkaistua ja tilanne on kuin korkkiruuvi loputtomassa pullonkaulassa.

Tarvitsemme iloa ja rohkeutta, joiden kirjoittaminen lakipykäliin ei onnistu edes norminpurkutalkoiden hengessä.

Rahaton yhteiskunta tarvitsee yhteisöjä, jotka kantavat vastuuta yksilöistä. Pelkkä tuomittujen määrän tilastointi ei riitä, kun on kysymys ihmisten hyvinvoinnista. Tarvitaan lähimmäisiä ja huolenpitoa.

Johtopäätökseni sitkeästä Suomen kunnostuksesta ei miellytä professoreita, kuten Kenneth Rogoffia ja Carmen Reinhartia, jotka uskottelevat tämän maan olevan tuhoon tuomittu.

VAIKKA edustan sekä alueellisesti että sukupolvellisesti suurongelmallista porukkaa, on minulla silti oikeus olla mukana talkoissa Suomen parhaaksi.

Odotellessamme työmarkkinoihin tepsiviä piristysruiskeita, on esimerkiksi osuuskuntayrittäminen hyvä tapa päästä työmarkkinoille. Alueellisten työosuuskuntien tuottamat palvelut tukevat kotona asumista, lähipalveluiden muodostumista ja mahdollisesti myös helpottavat kuntien taloustaakkaa.

Turvallisen elämän rakentaminen sekä läheisistä ja itsestä huolehtiminen ovat investointeja.

Hilkka Kemppi

Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »