Keskustaopiskelijat: Hallitus hutiloimassa YTHS:lle jättileikkaukset

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii hallitusta perumaan Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöön kohdistetut järjettömät säästöpäätökset. Kehysriihessä hallitus päätti viedä YTHS:ltä neljän miljoonan euron arvoisen vuokratuen, joka vastaa 10% säätiön kokonaisrahoituksesta. Samalla myös Kelan YTHS:lle osoittama rahoitus on vaarassa leikkaantua miljoonilla, koska Kelan osuus YTHS:n rahoituksesta on lailla rajoitettu 63 prosenttiin kokonaisrahoituksesta.

-Näin kohtuuttomalla leikkauksella olisi tuhoisat seuraukset. Ymmärsiköhän hallitus neljä miljoonaa opiskelijaterveydenhoidosta viedessään, että samalla myös Kela voi joutua leikkaamaan rahoitustaan YTHS:lle miljoonilla? Leikkaus voi olla hallituksen hutiloinnin takia jopa tuplasti luultua suurempi, varoittaa Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala.

Keskustaopiskelijat muistuttavat, että Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö hoitaa lakisääteistä ja tärkeää tehtävää erittäin kustannustehokkaasti jo nyt. Kädestä suuhun elävällä, voittoa tavoittelemattomalla säätiöllä ei ole ylimääräistä omaisuutta taseessa tai rönsyjä toiminnassa, joten leikkaukset osuvat suoraan palvelutasoon ja opiskelijoiden terveyteen. Valtiontalouden kannalta mitätön leikkaus olisi järisyttävä isku opiskelijoiden lailla turvatulle terveydenhoidolle.

-Nyt säästetään täysin väärässä paikassa. Opiskelijoiden terveydenhuollon romuttaminen lyhentäisi työuria ja heikentäisi hyvinvointia. Hallituksen on suoraselkäisesti myönnettävä erehdyksensä ja korjattava epäonnistunut päätös, vaatii keskustaopiskelijoiden Hakala.

lisätietoja:

Jirka Hakala, puheenjohtaja

050 389 7260

jirka.hakala(at)keskustaopiskelijat.fi

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »