Keskustaopiskelijat: Korkeakoulujen uudistuttava oma-aloitteisesti

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii korkeakouluilta vauhtia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön tiivistämiseen. Etenkin viime viikkoina monet rehtorit ovat vaatineet lainsäädännöllisiä muutoksia, vaikka jo nykylainsäädäntö antaisi mahdollisuuden monipuoliseen ja laajaan yhteistyöhön. Vastuuta paikallaan polkevasta kehityksestä on turha sysätä lainsäätäjille, muistuttavat keskustaopiskelijat.

 

“Yhteistyön esteiden raivaamisen varjolla vaaditaan duaalimallin purkamista ja korkeakoulujärjestelmän myllertämistä, vaikka nykylainsäädännön antamia laajoja mahdollisuuksia hyödynnetään heikosti. Korkeakoulujen tulee ottaa mallia mm. Lapista ja Lappeenrannasta toimintansa tehostamisessa,” vaatii Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala.

 

Lapissa ammattikorkeakoulut yhdistyivät ja muodostivat Lapin yliopiston kanssa Lapin korkeakoulukonsernin, jonka kautta korkeakoulut hoitavat yhdessä esimerkiksi tuki- ja kirjastopalvelut. Lappeenrannassa taas yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiivis yhteistyö tilapalveluissa on tuonut miljoonasäästöt. Useimmilla korkeakoulupaikkakunnilla ei uudistuksiin kuitenkaan olla lähdetty, valittelevat keskustaopiskelijat.

 

“Monet korkeakoulut pitävät mustasukkaisesti kiinni tehottomista, päällekkäisistä rakenteista. Korkeakoulujen on ryhdistäydyttävä ja otettava aloite yhteistyön syventämisessä omiin käsiinsä. Toteuttavatko yliopistot ja ammattikorkeakoulut mieluummin opetus- ja tutkimushenkilökunnan YT-neuvotteluja kuin uudistuvat oma-aloitteisesti?” kysyy keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Jirka Hakala.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Jirka Hakala, 050 3897260

jirka.hakala(at)keskustaopiskelijat.fi

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »