Keskustaopiskelijat: Marssi kohti tasa-arvoista avioliittolakia jatkukoon!

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) kannustaa kaikkia ikään ja sukupuoleen katsomatta työhön tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. KOL:n mukaan kyse on paitsi ihmisten tasapuolisesta kohtelusta, myös ihmisoikeuksien puolustamisesta sekä erilaisten perheiden tasaveroisesta asemasta.

– Valtion ja lakien edessä kaikkia kahden aikuisen ihmisen solmimia liittoja pitää kohdella tasaveroisesti seksuaalisesta suuntautumisesta välittämättä. Lainsäädännön ei tule erotella sitoutuneita, rakastavia pareja eri kasteihin 2000-luvun Suomessa, linjaa Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Jirka Hakala

Keskustaopiskelijat kehottavatkin suomalaisia ottamaan askeleen kohti ihmisiä tasa-arvoisesti kohtelevaa avioliittolainsäädäntöä, ja muistuttavat ettei asia liity uskontoon tai kirkkohäihin, vaan tavallisiin ihmisiin, joiden väkinäiselle erottelulle muusta joukosta lain edessä ei ole kestäviä perusteita.

– Viimeistään seuraavan hallituksen on oltava suoraselkäinen ja tehtävä esitys tasa-arvoisesta avioliittolaista, ja eduskunnan on syytä esitys hyväksyä. Vaikka asia ei päällepäin vaikuttaisikaan koskettavan kuin osaa väestöstä, on näin merkittävä ja perusteeton epäkohta ihmisten tasavertaisessa kohtelussa kestämätön vääryys, josta koko kansakunta kantaa vastuun, muistuttaa Hakala.

Lisätietoja:

Jirka Hakala
puheenjohtaja

050 3897260

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »