KOL: Hallitus kiipeää kuntauudistuksellaan takaperin puuhun

Kannanotto

Julkaisuvapaa heti

15.1.2012

KOL: Hallitus kiipeää kuntauudistuksellaan takaperin puuhun

Keskustan opiskelijaliitto (KOL) tyrmää valtiovarainministeriön suunnitelmat vähentää Suomen kuntien lukumäärän seitsemäänkymmeneen. KOL:n mukaan kuntauudistus on lähtenyt alun pitäen vääristä lähtökohdista: hallitus on luomassa ensin rakenteen ja sen jälkeen vasta lain.

–    Tarvitsemme toimintakäytäntöjen ja ajattelutavan uudistamista, jotta pystymme turvaamaan palvelut myös tulevaisuudessa. Hallitusta vaikuttaa kuitenkin kiinnostavan vain epäolennainen rakenteiden riepottelu, kun todelliset ratkaisukeinot ovat toisaalla, harmittelee KOL:n puheenjohtaja Honkonen.

Hallitus korostaa kuntauudistuksessa muun muassa kunnallisen itsehallinnon vahvistamista, mutta käytännössä uudistus hävittää lähidemokratian. Kansanvallan lisäksi palvelut ja päätöksenteko luisuvat entistä kauemmaksi ihmisistä. Keskustaopiskelijoiden mielestä kuntakentän ongelmat eivät ratkea pelkkiä kuntarajoja siirtelemällä, vaan ydinkysymys jää edelleen ratkaisematta. Kuntahallinnon uudistamisella mahdollisesti saatavat säästöt ovat parhaimmillaankin marginaalisia.

–    Suurin kysymys ei ole se, montako kuntaa Suomessa on. Olennaista on sen sijaan se, kuinka ratkaisemme sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden. Nämä palvelut syövät kaksi kolmasosaa kuntien budjetista, eikä kuntarajoilla ole tähän vaikutusta, toteaa KOL:n varapuheenjohtaja Juha-Pekka Rusanen.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Petri Honkonen, 050-3897260, petri.honkonen(at)keskustaopiskelijat.fi
Varapuheenjohtaja Juha-Pekka Rusanen, 040-7721012, juha-pekka_rusanen(at)hotmail.com

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »