KOL: Kaikille Suomen nuorille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen!

KANNANOTTO

14.6.2012

KOL: Kaikille Suomen nuorille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen!

Opetus- kulttuuriministeriön suunnitelmissa on leikata 5800 aloituspaikkaa ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista vuoteen 2016 mennessä. Leikkaukset painottuisivat Itä- sekä Pohjois-Suomeen. Samaan aikaan työ- ja elinkeinoministeriö voivottelee, miten nuoret todennäköisesti tulevaisuudessa vähenevät näiltä alueilta. Alhaisesta koulutustasosta aiheutuvaan työvoimapulaan esitetään ratkaisuksi lisää koulutusta. Arktisen ulottuvuuden kehittyminen ja Venäjän elinkeinomahdollisuudet lupaavat näille alueille tosiasiassa hyvää tulevaisuutta.

– Aloituspaikkoja ei saa leikata ainoastaan hatarien ja tunnetusti epätarkkojen väestömääräennusteiden perusteella. Kyse on itseään toteuttavasta ennustuksesta. Itä-Suomessa tarvitaan lisää auttavia käsiä esimerkiksi hoitoalalle. Hallituksen keskittämispolitiikka näkyy kaikissa ministeriöissä ja nyt kärsijöinä ovat nuoret, joiden mahdollisuuksia saneerataan etenkin idässä ja pohjoisessa, harmittelee KOL:n varapuheenjohtaja Juha-Pekka Rusanen.

Koulutustakuun toteutumiseksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkikeskuksiin on välttämättä lisättävä varsinkin toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja. Jos aloituspaikat siirretään muualta, uhkana on että nuoria jää entistä enemmän koulutuksen ulkopuolelle muilla alueilla. Samaan aikaan myös rahoituksesta leikataan suuria summia.

– Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä ja alueiden elinvoimaisuuden edistämisessä vaivaton pääsy koulutukseen on ensiarvoisen tärkeää. Nuorille pitää tarjota yhtäläiset mahdollisuudet opiskella ja luoda omaa tulevaisuuttaan koko Suomessa, vaatii Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Petri Honkonen.

 

 

 

Lisätietoja:

 

Puheenjohtaja Petri Honkonen

050-3897260,

 

2.Varapuheenjohtaja Juha-Pekka Rusanen

040-7721012,

 

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »