Kuopion Keskustaopiskelijat: Pulkka Keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen

Juho Pulkka.jpgKuopion Keskustaopiskelijat esittää nykyistä puheenjohtajaansa Juho Pulkkaa Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen. Iisalmesta kotoisin oleva 24-vuotias Pulkka opiskelee nykyisin Kuopiossa, joskin korkeakoulukaupunkina myös Jyväskylä on tullut hänelle tutuksi.

Opintojen saralla Pulkka tankkaa Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella päähänsä tietoutta terveystaloustieteessä sekä tekee yhteiskuntapolitiikan maisteriopintoja Jyväskylän yliopistoon. Kahden koulun kasvattia hänellä onkin näkemystä korkeakoulukentän hienoisista vivahteista ja eroista.

Mitä politiikkaan tulee, niin sen saralla Pulkka on ehtinyt toimimaan jo monella tasolla ja ulottuvuudessa. Järjestöpuolen kokemusta löytyy niin Keskustanuorista, -opiskelijoista kuin itse puolueen puolelta. Pulkka on toiminut nuorten piirissä johtokunnassa useita vuosia, opiskelijoiden Kuopion osastossa puheenjohtajan toista vuotta ja Keskustan Iisalmen kunnallisjärjestön puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen. Järjestökentän lisäksi Pulkka on toiminut kotikaupungissaan Iisalmessa kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2008 lähtien.

Korkeakoulupolitiikka – Keskustan Opiskelijaliiton ydin – on tullut Pulkalle vuoden 2014 aikana varsin tutuksi, kun hän on toiminut Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana ja nähnyt korkeakoulukentän haasteet. ”Me tarvitsemme entistä tiiviimpää opiskelijavaikuttamista, jotta opiskelijain asema säilyy edes säällisenä jatkossa. Kevään eduskuntavaalit tulee olemaan meille yhteinen ponnistus yli puoluerajojen.” toteaa Pulkka.

Kahden yliopiston kasvattina Pulkka tiedostaa eri koulutusten ja oppilaitosten erot, mutta näkee eroissa myös mahdollisuuksia kehitykseen. ”Muilta voidaan oppia koulutustamme kehitettäessä. Paljon on vielä kehitettävää, jotta koulutus Suomessa tukee oikeasti yhteiskuntamme tarpeita” hän tiivistää.

”Juhon puheenjohtajakaudella Kuopion Keskustaopiskelijoiden toiminta on piristynyt selvästi. Hänen innostuksensa opiskelijan asiaa kohtaan on tarttunut myös muihin toimijoihin. Juhosta Keskustaopiskelijat saavat alueellisen ja kattavan koulutusverkoston horjumattoman puolustajan”, toteaa Kuopion Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja Erkki Luomi.

Lisätietoja:

Juho Pulkka
044-3814183
juho.pulkka(at)hotmail.com

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »