Lappeenrannan Opiskelevat Keskustalaiset: Joni Takku KOL:n liittohallitukseen

Lappeenrannan Opiskelevat Keskustalaiset (LOK) esittävät 24-vuotiasta, Kärkölästä kotoisin olevaa Joni Takkua, Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen. Joni opiskelee tuotantotaloutta Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa viidettä vuotta.

Joni liittyi jäseneksi LOK:iin alkuvuodesta 2016 osallistuen aktiivisesti osaston toimintaan. Vuonna 2017 hän on kantanut vastuuta osaston varapuheenjohtajana.

”Jonista KOL saisi hyvän tekijäihmisen liittohallitukseen. Joni on rohkea ja innokas oppimaan uutta. Kriittinen ajattelu ja asioiden laaja-alainen tarkastelukyky on tarvittava ominaisuus liittohallituksen jäsenelle” toteaa LOK:in puheenjohtaja Linda Brandt-Ahde.

Liittohallitustyöskentelyssä Joni Takku haluaisi keskittyä erityisesti koulutuspoliittiseen ohjelmatyöhön:

”Koulutuspolitiikka kiinnostaa minua ja on tärkeää, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua. Uusien jäsenten hankinta on erityisen tärkeää osastojen elinvoimaisuuden kannalta. Haluan tuoda politiikkaa lähemmäksi opiskelijoita.

Olen valmis työskentelemään liittohallituksessa yhteisten, keskustalaisten arvojen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tiimin jäsenenä.”

Lisätietoja:

Joni Takku
Liittohallitusehdokas

joni.takku(a)outlook.com
040 707 2627

 

Linda Brandt-Ahde
Lappeenrannan Opiskelevat Keskustalaiset puheenjohtaja

linda.j.brandt(a)gmail.com
044 358 4941

 

Joni Takku.

 

 

Jaa tämä artikkeli