OKO: Kati Hannila KOL:n varapuheenjohtajaksi

Oulun Keskustaopiskelijat esittävät Kati Hannilaa Keskustan opiskelijaliiton liittohallituksen varapuheenjohtajaksi. Hannila haluaa olla mukana luomassa vieläkin vaikuttavampaa liittohallitusta ja sen kautta vieläkin voimakkaampaa keskustaa. Hän näkee, että avoimuuden ja arvostuksen kautta keskustalaiset opiskelijat alasta riippumatta voivat tuoda asiansa paremmin esille ensin liitossa ja myöhemmin puolueessa. Keinoiksi tavoitteiden saavutamiselle hän esittää: jäsenjärjestöjen aktiivisen tapaamisen ja tämän työn kehittämisen entisestään sekä opiskelijan oikean elämän selventämisen puolueemme johdolle. Hannila näkee, että ensi vuosi tarjoaa haasteita valtakunnanpolitiikassa, ja sen vuoksi meillä täytyy olla hänen mukaansa oma perusta kunnossa. Varapuheenjohtajana Hannila toisi tukensa sisäiseen kehittämiseen ja ottaisi puheenjohtajan taakkaa tältä osa-alueelta pois.

Kati Hannilla on 25-vuotias viidennen vuoden prosessitekniikan opiskelija. Hänellä on Kokemusta yli tiedekuntarajojen ja Hannilla on myös henkilökohtaista kokemusta duaalimallista, sillä hän aikaisemmin opiskellut kemiaa pari vuotta sekä sairaanhoitoa vuoden ajan. Tällä hetkellä Kati Hannila toimii Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Hän toimi viime vuonna OYY:n sosiaalipoliittisena sekä työelämä- ja liikuntavastaavana. Hannilan mukaan työt ylioppilaskunnassa ovat antaneet hänelle paljon substanssiosaamista opiskelijaedunvalvonnasta ja valtakunnanpolitiikasta. Hän haluaa KOLlin liittohallitukseen, koska vihdoin haluaa antaa oman panoksen puolueelle ja varsinkin juuri Keskustaopiskelijoille. Hannila näkee, että meidän tulee olla sekä lobbareita oman puolueemme sisällä, että myös viedä hyviä ideoita ulospäin.

Kati Hannilla mielestä näin pääministerikaudella olemme todella etulyöntiasemassa jokaisessa lobbauspaikassa. Kuitenkin meillä on haasteena vaativat ajat. Hän näkee oman vaikuttajakokemuksen auttavan tähän asiaan. Hannillan kokemus puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä ja ay-toiminnasta on opettanut hänelle sen, että tietää, miten ja milloin on oikea vaikuttamisen paikka. Hannilla nostaa esimerkiksi YTHS:n ja sote-keskustelun, joka on tällä hetkellä kuumimmillaan. Hänen tietotaidot olisivat eduksi tulevalle liittohallitukselle. Hannila on toiminut myös YTHS:n Oulun johtokunnassa. Toiseksi tärkeäksi sosiaalipoliittinen, opiskelijoita koskeva, asiaksi Hän nostaa ensi vuonna käyttöön astuvan opintotukiuudistuksen ja keskustelun opintotuen ympärillä. Opiskelijat ollaan siirtämässä yleisen asumistuen piiriin ja tämä on pitkän tähtäimen askel kohti perustuloa. Lyhyemmän tähtäimen askeleena Hannillan mielestä, pitää olla opintotuen siirtäminen sosiaali- ja terveysministeriön alle. Tällä hetkellä opintotuki on ainut vastikkeellinen tukimuoto ja tämä luo epätasa-arvoa yhteiskuntaan.

Kati Hannilan mielestä, KOL kaipaa määrätietoista ja rationaalista päätöksentekijää, joka osaa pelata hallituksen sekä toimiston kanssa yhteen. Hän on oppinut joukkuepelaamista jo urheilun kautta ja pystyy sitä kautta tulemaan tiukoissakin tilanteissa kaikkien kanssa toimeen. Kokemuksensa, motivaationsa ja visionsa vuoksi, hänestä tulisi hyvä varapuheenjohtaja Keskustan Opiskelijaliitolle.

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »