Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt: Perustulo Suomeen!

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat, Keskustanuoret, Keskustan Opiskelijaliitto KOL ja Piraattinuoret ovat huolissaan nykyisen sosiaaliturvan ongelmista ja tukevat vahvasti kansalaisaloitetta perustulosta, jonka nimienkeruu käynnistyy 1.2.2013. Perustulosta on puhuttu jo pitkään, mutta nyt sen eteneminen on kuitenkin saanut uuden mahdollisuuden kansalaisaloitelaista. Järjestöt haluavat olla mukana keräämässä vaadittavia 50 000 allekirjoitusta, jotta eduskunta olisi velvoitettu keskustelemaan perustuloon siirtymisestä.

“Nykyinen sosiaaliturva on epäoikeudenmukainen, byrokraattinen ja riittämätön. Tarveharkintaiseen sosiaaliturvaan liittyy pahoja kannustinloukkuja, jotka estävät ihmisten siirtymisen työelämään. Nyt on mahdollisuus kokeilla käytännössä, kuinka perustulo voisi toimia,” sanoo Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille vastikkeettomasti maksettava perustulo takaisi nykyjärjestelmää varmemmin perustuslaillisen toimeentuloturvan ja vähentäisi turhaa byrokratiaa. Se korvaisi nykyisen monimutkaisen ja usein stigmatisoivan tukiviidakon yhdellä automaattisesti saatavalla tuella ja tekisi kaikesta työn tekemisestä kannattavaa, kun lyhyitäkin keikkatöitä kannattaisi ottaa vastaan.

“Sosiaaliturvan tukiviidakko on nöyryyttävä sen käyttäjille ja kallis yhteiskunnalle, sillä se rankaisee työnteosta,” toteaa Keskustan Opiskelijaliitto KOLin puheenjohtaja Jirka Hakala. “Sosiaaliturvamme on rakennettu 1900-luvun rakenteisiin. On aika uudistaa hyvinvointivaltiotamme muuttuneen maailman tarpeita vastaavaksi,” vaatii Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

“Vastikkeeton perustulo parantaisi monella tapaa pienituloisten, opiskelijoiden, lapsiperheiden ja työttömien asemaa. Yrittäjille se tarjoaisi ikuisen starttirahan. Lisäksi se parantaisi pätkätyöläisten ja osa-aikatyöllistettyjen neuvotteluasemaa yhä epävarmemmiksi käyneillä työmarkkinoilla”, selittää Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kettunen. “Suurituloisilta perustulo verotettaisiin pois, jolloin siitä hyötyisivät ne, jotka sitä todella tarvitsevat. Perustulon avulla parannetaan perusturvan varassa elävien toimeentuloa ja asemaa sekä pienennetään tuloeroja”, jatkaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson.

Perustulo olisi poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen mukaan paras tapa uudistaa sosiaaliturvaa ja järjestöt näkevät, että kansalaisaloite on erinomainen keino saada kansan ääntä ja tahtoa asiassa kuuluviin.

“Demokratia tarkoittaa myös muuta kuin äänestämistä. Sähköisesti allekirjoitettava kansalaisaloite on askel helpompaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja tuo uuden väylän kansalaisten äänen kuulumiselle,” Piraattinuorten puheenjohtaja Lari Yltiö korostaa.

Aloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Lisätietoja:

Maria Ohisalo
, 040 703 4185
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry

Veli-Matti Partanen,

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry

Li Andersson
, 040 508 8697
Vasemmistonuoret ry

Jirka Hakala,
, 050 389 7260 
Keskustan Opiskelijaliitto ry (KOL)

Antti Kettunen,
, 044 076 3351
Vasemmisto-opiskelijat ry

Antti Kurvinen
, 044 751 4257
Suomen Keskustanuoret ry

Lari Yltiö,
, 050 340 2144
Piraattinuoret ry

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »