Rovaniemen Keskustaopiskelijat: Mäkinen Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaksi

Rovaniemen Keskustaopiskelijat (RoKe) esittää 23-vuotiasta yhteiskuntatieteiden kandidaatti Janne Mäkistä Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaksi. Mäkinen avaa kisan Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajapaikoista.

”Olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnasta ja politiikkaan lähdin mukaan Keskustan Vaikuttajakiihdyttämön kautta. Vaikuttajakiihdyttämössä pohdin vahvasti omia arvojani sekä maailmankuvaani, jolloin erityisesti Keskustan aatepohjasta kumpuava sivistys- ja ihmisyysaate kolahti. Ymmärsin myös, miten keskeinen rooli koulutuspolitiikalla on yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämisessä ja esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Näen Keskustaopiskelijat parhaana väylänä vaikuttaa näihin asioihin.” Mäkinen kertoo.

”Opiskelen pääaineenani johtamista. Haluan antaa opintojen ja työkokemuksen muodostaman osaamisen pohjalta oman panokseni Keskustaopiskelijoiden kehitystyöhön. Haluan olla kehittämässä Keskustaopiskelijoista osallistavaa ohjelmatyön tekijää sekä vuorovaikutteista vaikuttamiskanavaa.” Mäkinen lisää.

Rovaniemen Keskustaopiskelijat kuvaavat Mäkistä työmyyräksi, joka syttyy koulutuspolitiikasta ja ottaa aina muut ihmiset huomioon.

“Janne on toiminnallaan osoittanut, kuinka hän perehtyy asioihin ja vie tehtyjä päätöksiä määrätietoisesti eteenpäin. Janne pohdiskelee asioita laajasti ja hänen taitonsa asettua vastapuolen asemaan vie hänet pitkälle tiukoissakin neuvottelutilanteissa”, toteaa Rovaniemen Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Kaarina Vakkala.

Keskustaopiskelijat valitsevat johtonsa liittokokouksessaan Oulussa 9.-10.11.2019.

Lisätietoja:
Janne Mäkinen
varapuheenjohtajaehdokas
jannemaekinen(a)hotmail.com
040 7387672

Kaarina Vakkala
puheenjohtaja, Rovaniemen Keskustaopiskelijat

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »