TIEDOTE: Kuopion Keskustaopiskelijat: Pulkka Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajaksi

Kuopion Keskustaopiskelijat esittää nykyistä puheenjohtajaansa Juho Pulkkaa Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtajaksi. Iisalmesta kotoisin oleva 23-vuotias Pulkka asuu ja opiskelee nykyisin Kuopiossa, joskin Jyväskylä on tullut opintojen myötä myös tutuksi. Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella Pulkka tankkaa päähänsä tietoutta terveystaloustieteestä, samanaikaisesti tehden yhteiskuntapolitiikan maisteriopintoja Jyväskylän yliopistoon.

Politiikassa Pulkka on ehtinyt kokea paljon, vaikka valtakunnan tason toiminta ei vielä ole tullutkaan tutuksi. Iisalmessa Pulkka toimii Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana, sekä erinäisissä kunnallisissa luottamustehtävissä. Piiritasolla toiminta sisarjärjestössämme Keskustanuorissa on tullut Pulkalle myös vuosien mittaan varsin tutuksi.

Opiskelijapolitiikan saralla Pulkka aloitti taipaleensa Jyväskylän JOK:issa vuonna 2010, mutta opintojen viedessä Kuopioon siirtyi hän aktiiviseksi toimijaksi KUKO:on, jonka puheenjohtajana hän on toiminut syksystä 2012 lähtien. Hiljaiseloa elänyt KUKO on saanut pulkan myötä hyvää myötäistä tuulta taakseen.

Kahden yliopiston kasvattina Pulkka tiedostaa eri koulutusten ja oppilaitosten erot, mutta näkee eroissa myös mahdollisuuksia kehitykseen. ”Muilta voidaan oppia myös koulutustamme kehitettäessä. Paljon on vielä kehitettävää, jotta koulutus Suomessa tukee oikeasti opiskelijan arkea sekä yhteiskuntamme tarpeita” kiteyttää Pulkka.

Maltillisena tunnettu Pulkka haluaa tuoda KOL:in toimintaan entistä vahvempaa vuorovaikutusta osastojen ja liiton välille, sekä kannustaa pitämään aktiivisesti yhteyttä naapureihin.

”Juhon puheenjohtajakaudella KuKon toiminta on piristynyt selvästi. Hänen innostuksensa opiskelijan asiaa kohtaan on tarttunut myös muihin toimijoihin. Juhosta Keskustaopiskelijat saavat alueellisen, kattavan koulutusverkoston horjumattoman puolustajan”, toteaa KuKon varapuheenjohtaja Erkki Luomi.

Lisätietoja:

 Juho Pulkka
044-3814183
juho.pulkka(at)hotmail.com

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »