Tommi Halkosaari Suomen Opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n hallitukseen

halkosaari.jpgVaasalainen keskustaopiskelija Tommi Halkosaari on valittu Suomen Opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n hallitukseen. Vaasan ammattikorkeakoulussa insinööriksi opiskeleva Halkosaari valittiin tehtävään SAMOK ry:n liittokokouksessa Lahdessa 20.11.2015.

Halkosaari on toiminut Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana ja koulutuspoliittisena vastaavana. Keskustaopiskelijoiden toiminnassa hän on ollut mukana jäsenenä Vaasan Keskustaopiskelijoissa. Hän on toiminut myös Ilmajoella kirkkovaltuutettuna. Sähkötekniikan opiskelijana Halkosaarta kiinnostaa erityisesti koulutuksen digitalisoituminen.

  • Olen pitkän aikaa seurannut, kun digitalisaatiosta puhutaan ja oletetaan että aivan pian, hetken kuluttua se alkaa edetä ihan itsestään. Tekniikka on kyllä kehittynyt tähän tahtiin, mutta olemme monesti juuttuneet vanhoihin menetelmiin, jotka teemme täysin samalla tavalla, vain uuden tekniikan avustaessa. Suomen hallituksen hallitusohjelmaankin on kirjattu vahvoja ajatuksia digitalisaation edistämisestä, joten SAMOKissa tarvitaan tulevana vuotena uusia avauksia.

SAMOK ry:n uusi hallitus aloittaa kautensa vuoden alussa. Keskustalaisena Halkosaari kutsutaan myös Keskustan Opiskelijaliiton hallituksen kokouksiin.

 

Lisätietoja:
Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja
Anniina Sippola
0400-638829

Tommi Halkosaari
0400-436800

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »