TuKO: Tuomas Ylitalo Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen!

Turun Keskustaopiskelijat esittää valtiotieteiden kandidaatti Tuomas Ylitaloa Keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen. Turun yliopistossa poliittista historiaa opiskeleva 26-vuotias Ylitalo on toiminut viimeiset puolitoista vuotta TuKOn puheenjohtajana. Tämän lisäksi hän on toiminut myös kuluvan vuoden aikana sekä Turun Keskustanuorten että Turun Keskustan kunnallisjärjestön johtokunnissa.

“Tuomas on TuKOn puheenjohtajana toimiessaan osoittanut olevansa mies paikallaan. KOL tarvitsee asennetta ja aatteen paloa, osaamista ja näkemystä. KOL tarvitsee Tuomaksen, joka on valmis taistelemaan sen kuuluisan opiskelijan paremman huomisen puolesta.” – KOL:n vuoden 2010 puheenjohtaja Marjaana Hoikkala.

“Tuomas on ahkera ja vastuuntuntoinen johtaja joka on omalla panoksellaan ja esimerkillään saattanut TuKOn uuteen nousuun.” – TuKOn varapuheenjohtaja, Juho-Pekka Petäjäniemi

“Tuomas on TuKOn puheenjohtajana osoittanut arvostettavaa johtajuutta, joka on aina myös itse tekemässä ja on omalla esimerkillään ja toiminnallaan saanut myös muut mukaan toimintaan. Hän on ahkerana järjestötyöntekijänä ollut kantavia voimiamme Turussa. Tuomas on tunnollinen ja ahkera jäsen KOL:n liittohallitukseen.” – Turun Keskustanuorten puheenjohtaja, Kalle Suomela

“Vuonna 2013 Keskustan Opiskelijaliiton tulee saada toimintansa piiriin myös kaikki ne jäsenet, jotka eivät ota aktiivisesti osaa KOL:n tapahtumiin. KOL:n on lähestyttävä osastoja tehokkaammin ja monipuolisemmin eri tapahtumien ja yhteisten kampanjoiden avulla. Osastojen yhteinen ilme ja ääni antaa onnistuessaan osaston toiminnalle erinomaisen ja uskottavan pohjan. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää puolueen ansiokasta kampanjaa taannoisissa kunnallisvaaleissa. Rehti ja nöyrä asenteemme tulee näkyä jatkossakin työnteossamme” , summaa Ylitalo ensi vuoden tavoitteita.

Lisätietoja:

Tuomas Ylitalo
tiylit(at)utu.fi
0505268219

Juho-Pekka Petäjäniemi
jpapet(at)utu.fi

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »