Ylimaa: Korkeakoulujen perustoiminta luo hyvinvointia

Suomalainen korkea-asteen koulutus on ollut viime vuodet todellisessa murroksessa. Pääasiallisena syynä tähän on se, että korkeakoulujen toiminta on kytketty entistä tiiviimmin osaksi muuta yhteiskuntapolitiikkaa.

Erityisesti ajatus yliopistojen kolmannesta eli yhteiskunnallisesta tehtävästä on juurtunut nopeasti korkeakoulupolitiikkamme tavoitevalikoimaan.

Kehitys käynnistyi oikeastaan 1990-luvulla, jolloin lamasta kärsinyt Suomi halusi nostaa itsensä ylös tiedon ja sen teollisen soveltamisen avulla. Yhteiskuntapolitiikan tavoitteeksi asetettiin tietoyhteiskunnan luominen.

Erityisesti korkeasti koulutettujen määrää haluttiin nostaa. Ratkaisuina tähän olivat ammattikorkeakoulujen perustaminen sekä yliopistojen aloituspaikkojen lisääminen.

Tutkimuksen vaikuttavuutta pyrittiin puolestaan parantamaan leikkaamalla yliopistojen perusrahoitusta ja lisäämällä kilpaillun ulkopuolisen rahoituksen määrää.

1990-luvun lopun nousu Nokia-ilmiöineen osoitti valitun linjan oikeaksi. 2000-luvulla on kuitenkin herätty siihen ongelmaan, ettei maastamme löydy kansainväliset mitat täyttäviä huippuyliopistoja.

Laadukkaaseen tutkimukseen ja kansainvälisyyteen panostaminen ovatkin nousseet korkeakoulujen kehittämisen kärkitavoitteiden joukkoon.

Korkeakoulujen on profiloiduttava ja perusteltava hyödyllisyytensä olemassaolonsa turvaamiseksi.

Liian hajautetuista ja päällekkäistä työtä tekevistä yksiköistä koostuvaa korkeakouluverkkomme pidetään osittain tehottomana.

Laatuun ja kansainvälisyyteen tähtäävä korkeakoulupolitiikka liittyy laajemmin yhteiskunnallisen ajattelun muutokseen, jossa kansainvälisessä talouskilpailussa pärjääminen on nostettu kaiken keskiöön.

Koulutusviennin ja innovaatiotoiminnan kaltaisten aiheiden nousu politiikan asialistalle toimivat tästä parhaimpina esimerkkeinä.

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden korostaminen on kaikin puolin järkevää. Samalla olisi kuitenkin syytä pohtia, miten yhteiskunnallinen vaikuttavuus toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Korkeakoulumme ovat joutuneet elämään jatkuvan muutoksen alla ja toiminnan pitkäjänteisestä kehittämisestä on tullut haastavaa.

Ulkoinen vaikuttavuus perustuu viime kädessä sisäiseen vahvuuteen. Korkeakoulujen pitäisikin pystyä keskittymään paremmin perustehtäviinsä.

Yliopistoilla on oltava aito mahdollisuus tehdä pitkäjänteisestä tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen pohjautuvaa opetusta. Näin ne pystyvät kouluttamaan yhteiskunnan tarvitsemia osaajia sekä luomaan uutta tietoa. Tämä luo pohjan myös tiedon ja taidon soveltamiselle.

Sivistysyliopistoihanteesta on siis pidettävä kiinni. Parhaiten tämä toteutuu julkisen perusrahoituksen turvaamisella. Samalla on pohdittava, miten olisi mahdollista laajentaa perustoiminnan rahoituspohjaa.

Yliopistoilla on ollut merkittävä kansantaloudellinen vaikutus kautta historian. Ne ovat nostaneet taloutemme tuottavuutta pitkällä aikavälillä huomattavan paljon.

Tuottavuuden kasvu on perustunut perustutkimuksen tuottamien uusien ajatusten ja teknologioiden syntyyn.

Ennen kaikkea tuottavuutta on kuitenkin kasvattanut tutkimukseen perustuva opetus, jota koulutetut ihmiset ovat työelämässä soveltaneet. Tämän vuoksi on huolestuttavaa, että niin opiskelija/opettaja -suhteemme kuin opiskelijaa kohden käyttämämme rahallinen summa jäävät selvästi länsimaiden keskiarvon alapuolelle.

Opetuksen määrään ja laatuun tehtävät lisäinvestoinnit ovatkin ensisijaisen tärkeitä, mikäli haluamme lisätä korkeakoulutuksen kansantaloudellista merkitystä.

Taloudellisen merkittävyyden rinnalla on korostettava myös muita tekijöitä. Koulutus takaa kulttuurin rinnalla sivistykseen pohjautuvan yhteiskunnan olemassaolon, sillä kansalaisvapaudet ja demokratia tarvitsevat rinnalleen kansansivistystä.

Korkeakoulutuksella ja tutkimuksella on sen tuottamisessa merkittävä rooli. Ilman uutta etsivää tiedettä elämänmuotomme jämähtäisi paikoilleen.

Kevään eduskuntavaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa ratkaistaan monia yhteiskuntapolitiikan ja korkea-asteen koulutuksen kohtalonkysymyksiä.

Puolueilta ja poliitikoilta vaaditaan rohkeutta katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja toimia yliopistojen perustoiminnan sekä korkeakoulutuksen kehittämisen puolesta.

Varsinkin meidän keskustalaisten on tehtävä kaikille selväksi, ettei yhteiskunta kukoista ilman tieteen ja koulutuksen hyvinvointia.

Markus Ylimaa
Puheenjohtaja 2011

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »