Suomalaisessa politiikassa on käynnissä erikoinen näytelmä. Ensin leikataan nuorten toimeentulosta, koulutuksesta, mielenterveyspalveluista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Sitten ihmetellään, miksi nuorten pahoinvointi lisääntyy. Lopulta ratkaisuksi tarjotaan kovempia rangaistuksia, enemmän valvontaa ja pidempiä tuomioita. Hallitus näyttää uskovan, että yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista putkalla ja pampulla. Todellisuus on monimutkaisempi.

Nuorten oireilu ei synny tyhjästä. Sen taustalla ovat yksinäisyys, syrjäytyminen, mielenterveyden ongelmat, toimeentulovaikeudet ja kokemus siitä, ettei tulevaisuus tarjoa paikkaa omille unelmille. Kun yhä useampi nuori kamppailee opintojen, työnsaannin, asumisen tai jaksamisen kanssa, ei ongelmaa ratkaista sillä, että rikosoikeudellista järjestelmää kiristetään. Rikoksista tulee rangaista. Tästä ei ole epäselvyyttä. Mutta jos yhteiskunnan ainoa vastaus nuorten pahoinvointiin on kovempi rangaistus, olemme epäonnistuneet jo paljon ennen rikoksen tapahtumista.

Suomen vahvuus on ollut siinä, että olemme pyrkineet puuttumaan ongelmien syihin, emme vain seurauksiin. Olemme investoineet koulutukseen, nuorisotyöhön, harrastuksiin ja sosiaaliseen turvallisuuteen. Juuri nämä asiat ovat pitäneet suomalaisen yhteiskunnan vakaana myös vaikeina aikoina.

Nyt suunta näyttää olevan toinen. Samalla kun nuorten toimeentuloa kiristetään, opiskelijoiden velkataakka kasvaa ja palveluita karsitaan, keskustelu pyörii yhä enemmän sen ympärillä, miten nuoria pitäisi rangaista. Keskustaopiskelijat eivät hyväksy tätä kehitystä. Turvallinen yhteiskunta ei synny pelkästään kovemmista tuomioista. Se syntyy siitä, että ihmisillä on syy uskoa huomiseen. Että nuori pääsee kouluun, saa apua ajoissa, löytää paikkansa työelämässä ja kokee olevansa osa yhteiskuntaa.

Nuorison oirehdintaa ei ratkaista pelkällä putkalla ja pampulla. Jos hallitus todella haluaa vähentää rikollisuutta, sen pitäisi aloittaa rakentamalla nuorille tulevaisuutta eikä purkamalla sitä. Sillä yhteiskunta, joka ensin vie nuorelta toivon ja sitten rankaisee häntä toivottomuudesta, ei ole vahva. Se on epäonnistunut.

Ungdomars illamående löses inte med enbart fängelse

Ett märkligt skådespel pågår inom den finländska politiken. Först skär man ner på ungas försörjning, utbildning, mentalvårdstjänster och möjligheter inför framtiden. Sedan förundras man över varför ungas illamående ökar. Till slut erbjuds hårdare straff, mer övervakning och längre fängelsestraff som lösning. Regeringen verkar tro att samhälleliga problem kan lösas med arrestceller och batonger. Verkligheten är mer komplicerad.

Ungdomars symtom och illamående uppstår inte ur tomma intet. Bakom dem finns ensamhet, utanförskap, psykisk ohälsa, ekonomiska svårigheter och känslan av att framtiden inte erbjuder en plats för ens egna drömmar. När allt fler unga kämpar med studier, möjligheten att få arbete, boende eller ork, löses problemen inte genom att skärpa det straffrättsliga systemet. Brott ska bestraffas. Det råder ingen tvekan om det. Men om samhällets enda svar på ungas illamående är hårdare straff har vi misslyckats långt innan brottet ens begåtts.

Finlands styrka har varit att vi har strävat efter att ingripa i problemens orsaker, inte bara deras konsekvenser. Vi har investerat i utbildning, ungdomsarbete, fritidsverksamhet och social trygghet. Just dessa saker har hållit det finländska samhället stabilt också under svåra tider.

Nu verkar riktningen vara en annan. Samtidigt som ungas försörjning försämras, studerandes skuldbörda växer och tjänster skärs ner, kretsar diskussionen allt mer kring hur unga borde bestraffas. Centern Studerande accepterar inte denna utveckling. Ett tryggt samhälle byggs inte enbart genom hårdare straff. Det byggs genom att människor har en anledning att tro på morgondagen. Att en ung människa får gå i skolan, får hjälp i tid, hittar sin plats i arbetslivet och känner att hen är en del av samhället.

Ungdomars illamående löses inte med enbart fängelse och batong. Om regeringen verkligen vill minska brottsligheten borde den börja med att bygga en framtid för unga i stället för att montera ner den. Ett samhälle som först tar ifrån en ung människa hoppet och sedan straffar hen för hopplösheten är inte starkt. Det är ett misslyckat samhälle.

Youth distress cannot be solved with prisons

A strange performance is currently unfolding in Finnish politics. First, cuts are made to young people’s livelihoods, education, mental health services and future opportunities. Then we wonder why young people’s distress is increasing. Finally, the proposed solution is harsher punishments, more surveillance and longer sentences. The government appears to believe that societal problems can be solved with prisons and batons. Reality is far more complex.

Young people’s distress does not arise from nothing. Behind it lie loneliness, social exclusion, mental health challenges, financial hardship and the feeling that the future has no place for one’s dreams. When an increasing number of young people struggle with studies, finding employment, housing or simply coping with everyday life, the problem will not be solved by tightening the criminal justice system. Crimes must be punished. There is no ambiguity about that. But if society’s only answer to youth distress is harsher punishment, we have already failed long before the crime took place.

Finland’s strength has been its ability to address the root causes of problems, not merely their consequences. We have invested in education, youth work, hobbies and social security. These are the things that have kept Finnish society stable even in difficult times.

Now the direction seems to be changing. While young people’s financial security is weakened, students’ debt burden grows and services are cut back, the discussion increasingly revolves around how young people should be punished. Centre Students do not accept this development. A safe society is not created merely through harsher sentences. It is created when people have a reason to believe in tomorrow — when a young person can attend school, receive help in time, find their place in working life and feel that they are a part of society.

Youth distress cannot be solved with prisons and batons alone. If the government truly wants to reduce crime, it should begin by building a future for young people rather than dismantling it. A society that first takes away a young person’s hope and then punishes them for their hopelessness is not strong. It has failed.