”Vuonna 2027 edessä ovat eduskuntavaalit ja niiden jälkeen ratkaistaan Suomen tuleva hallituspohja.
Keskustaopiskelijoiden rooli puolueen sisäisenä vaikuttajana korostuu entisestään, erityisesti jos Keskusta
nousee hallitusvastuuseen. Tässä tilanteessa tarvitaan vahvaa ja luotettavaa Keskustaopiskelijoiden liittoa,
joka on valmis käyttämään ääntään sekä puolustamaan opiskelijoiden asemaa yhteiskunnassa.”, Tuomala
linjaa.
Tuomalan mukaan opiskelijoiden epävarmat tulevaisuudennäkymät, toimeentulon haasteet ja
vastavalmistuneiden vaikeutunut työllistyminen edellyttävät pitkäjänteistä koulutuspolitiikkaa. Hän vaatii
koulutukselle riittävää rahoitusta sekä laatua ja muistuttaa sivistyksen itseisarvosta.
”Koulutustasoa ei voida nostaa kestävästi heikentämällä koulutuksen laatua ja toimintaedellytyksiä. Sivistys
on Suomen tulevaisuuden tärkeimpiä voimavaroja. Sen puolustamisesta ei tule tinkiä tiukassakaan
taloustilanteessa. Kun sivistys saa kukkia, voi koko Suomi puhjeta kukkaan”, Tuomala toteaa.
Puheenjohtajana Tuomala haluaisi vahvistaa Keskustaopiskelijoiden näkyvyyttä suomalaisessa
yhteiskunnassa, poliittista painoarvoa ja paikallisyhdistysten toimintaedellytyksiä. Hän näkee järjestön
yhteisöllisyyden suurena voimavarana, jota tulee vaalia myös toiminnan kasvaessa.
”Keskustaopiskelijoiden suurin vahvuus ovat ihmiset. Olen saanut toimia urani aikana monenlaisissa
järjestöissä, mutta harvoin olen kohdannut samanlaista lämmintä yhteisöllisyyttä kuin
Keskustaopiskelijoissa. Tahdon johtaa yhteisöä, jossa jokainen kokee tulevansa kuulluksi ja saa
mahdollisuuden käyttää omia vahvuuksiaan.”, Tuomala kertoo.
Tuomala opiskelee tietotekniikkaa Turun yliopistossa ja hallintotieteitä Tampereen yliopistossa. Hän on
toiminut aktiivisesti opiskelijapolitiikan parissa Turun yliopiston ylioppilaskunnassa. Kolmivuotisen uran
aikana ylioppilaskunta on tullut tutuksi niin hallituksen varapuheenjohtajan kuin puheenjohtajan roolista, ja
tällä hetkellä hän johtaa edustajiston kokoontumisia. Lisäksi Tuomala on Keskustan eduskuntavaaliehdokas
Varsinais-Suomessa vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.
”Viime vuodet ylioppilaskunnan johtotehtävissä ovat opettaneet minulle paljon ihmisistä, päätöksenteosta
ja johtajuudesta. Olen johtajana rohkea, ratkaisukeskeinen ja määrätietoinen, mutta uskon vahvasti siihen,
ettei johtajuus ole yksilösuoritus. Haluan olla puheenjohtaja, joka saa ihmiset ympärillään loistamaan”,
Tuomala kuvailee.
”Josefina on osoittanut tunnollisuutensa ja yhteistyökyvykkyytensä niin TYYn hallituksen puheenjohtajana,
kuin myös TYYn edustajiston puheenjohtajana. Hän on energinen kansanedustajaehdokas, joka ryhtyi
tuumasta toimeen liikkeemme hyväksi jo heti mukaan liityttyään. Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana
Josefina vahvistaa järjestömme tulevaisuutta ja oikeasti myös tekee politiikassa töitä opiskelijoiden
parhaaksi.”, TuKO:n puheenjohtaja Sahinaho kertoo varmana.
Keskustaopiskelijoiden uusi puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa Helsingissä 31.10.–1.11.2026.
Lisätiedot:
Josefina Tuomala
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaehdokas
0503132999
Anton Sahinaho
Turun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
0504694459
