Gazassa on käynnissä kansanmurha ja etninen puhdistus. Jo yli 50 000 ihmistä on kuollut – he eivät ole kasvottomia lukuja, vaan jokainen on ollut jonkun lapsi, puoliso, isä, äiti, vaari, mummo tai ystävä.
– Israelin sotatoimet ovat yksiselitteisesti tuomittavia. Tämä verilöyly ei ole puolusteltavissa millään, jyrähtää Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Lauri Salo.
Kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien EU:n ja Suomen, on lopetettava hiljainen hyväksyntänsä. Nyt on asetettava selkeitä pakotteita Israelia vastaan. Ensimmäinen askel on EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttäminen. Sopimus edistää poliittista ja taloudellista yhteistyötä, eikä tällaista yhteistyötä voida jatkaa tilanteessa, jossa toinen osapuoli rikkoo kansainvälistä oikeutta räikeästi.
– Usein keskustelussa unohtuu, että kaksi asiaa voivat olla yhtä aikaa totta: kyllä, Gazaa hallitsee terroristijärjestö, mutta samalla Israelin sotatoimet ovat täysin suhteettomia ja rikollisia. Toinen ei oikeuta toista, muistuttaa Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja Fanny Storgårds.
Rauha ei synny ääriliikkeiden hallinnasta – ei Hamasin, eikä Israelin äärioikeiston. Rauha syntyy vain, jos kansainvälinen yhteisö uskaltaa puuttua ja toimia. Kahden valtion mallin toteuttaminen on yhä ainoa tie kestävään rauhaan, ja sen eteen on tehtävä konkreettisia tekoja – nyt, ei myöhemmin.
Kyse on arvoista. Kyse on siitä, seisommeko historian oikealla vai väärällä puolella.
Lisätietoja:
Lauri Salo
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
puh. 040 481 1622
lauri.salo(a)kol.fi