Keskustaopiskelijoiden liittokokous: Yrittäjyyskoulutusta korkeakouluihin!

Keskustaopiskelijat vaatii, että korkeakoulut panostavat tulevaisuudessa selvästi enemmän yrittäjyyskoulutukseen esimerkiksi kurssi- ja sivuainekokonaisuuksien kautta.

Tulevaisuuden Suomi tarvitsee työpaikkoja ja yrittäjiä luomaan niitä. Yrittäjiä tarvitaan kaikilta koulutusaloilta ja -tasoilta, ja siksi myös korkeakoulujen on vahvistettava yrittäjyysmyönteisyyttä sekä kannustettava opiskelijoita kohti omien yritysten perustamista.

– Opiskelijoiden on tärkeää nähdä yrittäjyys realistisena ja saavutettavana uravaihtoehtona alasta riippumatta. Yhä useamman tulisi uskaltaa rohkeasti lähteä yrittäjäpolulle – työllistämään itsensä ja luomaan työtä myös muille, sanoo Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Lauri Salo

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat tutkimuksen, tiedon ja asiantuntijuuden kehtoja, ja niin niiden pitää ollakin. Mutta nousuun tarvitaan myös uusia innovaatioita ja yrityksiä. Tällä hetkellä monen korkeakouluopiskelijan tulevaisuudenkuva keskittyy liiaksi työntekijän, asiantuntijan tai tutkijan rooliin, vaikka potentiaalia yrittäjyyteen olisi valtavasti.

– Yrittäjyyden ja tutkimuksen ei tule olla vastakkain. Kun tutkimus, osaaminen ja rohkea kokeileminen kohtaavat, syntyy uusia kasvun mahdollisuuksia, muistuttaa Keskustaopiskelijoiden tuleva puheenjohtaja Aapeli Rytkönen.

– Siksi tarvitsemme kannustusta ja koulutusta yrittäjyyteen jo opiskeluaikana.
Erityistä huomiota vaatii se, että humanistisilla, kasvatus- ja luonnontieteen aloilla itsensä työllistämisen ja omien ideoiden kaupallistaminen on varteenotettava vaihtoehto, jatkaa Rytkönen.

Suomi nousee, kun uskallamme yrittää. Nyt on aika vahvistaa korkeakoulujen roolia tulevaisuuden yrittäjien kasvualustana.

Jaa tämä artikkeli