Keskustaopiskelijat: Suomi tarvitsee keskustalaisen opetusministerin

Opetusministerin salkku on vihdoin saatava Keskustalle. Maaliskuussa Suomenmaan toteuttaman kyselyn mukaan pääministerin jälkeen tärkeimpänä salkkuna Keskustan eduskuntavaaliehdokkaat pitävät opetusministerin salkkua. Opetusministeriä painotettiin vahvasti myös puoluevaltuuston puheenvuoroissa ja viimeisimmässä puoluekokouksessa.

Suomi tarvitsee talouden tasapainottamista ylisukupolvisesti kestävän maan jälleenrakentamisessa. Maan kunnostustalkoissa Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintaa on kehitettävä, kohdistettava uudelleen ja kokeiltava rohkeasti uutta. Keskusta on kantanut päävastuuta koulutuspolitiikasta viimeksi lähes 40 vuotta sitten, kun Marjatta Väänänen ja Paavo Väyrynen toimivat opetusministereinä. Meidän tulee kantaa vastuumme sivistyspuolueena.

–    Uskomme koulutusjärjestelmään, jossa jokaisella on mahdollisuus valita tiensä niin pitkälle kuin oma tahto ja kyvyt kantavat. Uskomme sivistyksen voimaan Suomen kunnostusurakassa, Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi linjaa.

Seuraavalla hallituskaudella tarvitsemme Suomen koulutusjärjestelmän ja nuorisoasioiden uudistamisessa aitoja rakenteellisia uudistuksia, emme vain pohdintaa siitä, millä tavalla koulutusyksikköjä saadaan vähennettyä ja millä kuluja hillittyä. Keskusta on aktiivisesti pyrkinyt tuomaan esille vaihtoehtoja tarjoamalla ratkaisuja muun muassa joustaviin koulutusmahdollisuuksiin, työelämälähtöisempiin opintoihin, yrittäjyyskasvatuksen lisäämiseen kaikille kouluasteille ja parempiin teknologisiin oppimisympäristöihin. Näitä päätöksiä ei kuitenkaan saada tehtyä sivusta katsomalla.

–    Tarvitsemme nyt rohkeutta ottaa vastuuta yhdestä vaikeimmasta ministerisalkusta. Päätöksissä tulee kuulua aito mahdollisuuksien tasa-arvo, rohkea johtajuus ja selkeä kokonaisvaltainen ote. Koulutuksessa on oltava ihmisen asialla pankkitilin loppusummasta riippumatta. Sen me Keskustassa osaamme parhaiten, linjaa puheenjohtaja Kemppi.

Lisätietoja:

Hilkka Kemppi, puheenjohtaja
050 3897260, hilkka.kemppi(at)keskustaopiskelijat.fi

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »