



Perustietoa Keskustaopiskelijoista
Yhdenvertainen yhteisö, sivistysliike ja rohkea edelläkävijä.
Keskustaopiskelijoiden tarkoituksena on herättää opiskelijoissa halua yhteiskunnalliseen toimintaan ja tarjota väylä vaikuttamiseen.
Olemme olemassa, jotta jokaisella opiskelijalla olisi ääni. Katsomme rohkeasti tulevaan ja uudistamme koulutusta opiskelijoiden ehdoilla. Olemme suomalaisen sivistyksen suunnannäyttäjiä.
Olemme ottaneet kantaa viime vuosina muun muassa ihmisoikeuksien puolesta, vaatineet saavutettavampaa korkeakoulupolitiikkaa, pitänyt ääntä opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen huolista sekä avannut keskustelua feministisestä aluepolitiikasta.
Vaikutamme paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Toimintaamme voi osallistua suurimmalla osalla korkeakoulupaikkakunnista. Paikallistoiminnasta on helppo ponnistaa ylöspäin kohti valtakunnallisia luottamustehtäviä.
Toimintamme on yhtä kuin ihmiset, jotka siihen osallistuvat – lähde siis mukaan!
AJANKOHTAISTA

💥 Keskustaopiskelijoiden toimisto saa vahvistusta edustajistovaalikoordinaattoriksi valitun Jonne Heikkisen myötä.🍀
Kuopiosta kotoisin oleva Heikkinen on liiketalouden opiskelija Savonia-ammattikorkeakoulussa ja tehnyt pitkän uran opiskelijakuntatoiminnassa. Heikkinen ottaa vastuulleen edustajistovaalien koordinoinnin sekä viestinnän

Syksyn tapahtuma: KOL Think&Chill 26.-27.9.2026
Keskustaopiskelijat presents: Think&Chill ottaa tilaa Vaasan katukuvasta lauantaista 26.9. sunnuntaihin 27.9.2026. Ohjelma alkaa lauantaina klo 14 ja päättyy sunnuntaina klo 15.

Keskustaopiskelijoille edustajistovaalikoordinaattoriksi?
Keskustaopiskelijat (KOL) ry hakee edustajistovaalikoordinaattoria syksyn opiskelijakuntien edustajistovaaleihin. Tehtävän alustava kesto on 31.8.-30.9.2026. Koordinaattorin tehtävänä on tehdä edustajistovaaleihin liittyvää viestintää,

Nuorison oirehdintaa ei ratkaista pelkällä putkalla ja pampulla
Suomalaisessa politiikassa on käynnissä erikoinen näytelmä. Ensin leikataan nuorten toimeentulosta, koulutuksesta, mielenterveyspalveluista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Sitten ihmetellään, miksi nuorten pahoinvointi