KOL:n Honkonen: Yhteiskuntatakuu unohtaa korkeakouluopiskelijat

KANNANOTTO

15.3.2012

KOL:n Honkonen: Yhteiskuntatakuu unohtaa korkeakouluopiskelijat

Hallituksen tänään julkaisemassa yhteiskuntatakuu-raportissa ei huomioida kaikkia nuoria. Hallituksen takuun toteuttamiseen budjetoimat varat 60 miljoonaa eivät riitä alkuunkaan tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseen. Silmiin pistävää on myös se,  kuinka korkeakouluista valmistuneet nuoret on unohdettu.

      Yhteiskuntatakuun tulisi auttaa myös korkea-asteelta valmistuttuaan työttömäksi joutuvia. Tätä auttaisi merkittävästi yliopisto- sekä ammattikorkeakoulutuksen antamien työelämävalmiuksien kehittäminen ja koulutuspaikkojen leikkaaminen, toteaa KOL:n puheenjohtaja Petri Honkonen.

Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksien parantaminen on avainasemassa, kun puhutaan työelämärelevanssista. Erilaisten uraohjauspalveluiden ja muiden työllisyyspalveluiden on oltava saatavilla koko opiskeluajan.

      Esimerkiksi Etlan tuore puheenjohtaja Vesa Vihriälä esitti hiljattain voimakkaita keinoja nuorten saamiseksi työmarkkinoille,  vaikka palkkoja alentamalla. En purematta niele hänen esitystään, mutta kysymys on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että kaikkia keinoja on pohdittava, linjaa Honkonen.

 

Lisätietoja:

KOL:n puheenjohtaja Petri Honkonen, puh. 050-3897260, petri.honkonen(at)keskustaopiskelijat.fi

Jaa tämä artikkeli