Keskustan Opiskelijaliiton Karila: Koska kasvu kuuluu opiskelijalle?

Keskustan Opiskelijaliitto vaatii hallituskauden opintorahaleikkausten kompensointia. Muiden etuuksien korotuksista on ennenaikaista puhua, ennen aikaisemman opintorahan tason palauttamista. Vaikka asumistukimuutos oli osalle opiskelijoista hyödyllinen, on monien opiskelijoiden toimeentulo on heikentynyt opintorahaleikkausten myötä. Opintorahaa leikattiin elokuusta alkaen 86 euroa kuukaudessa. KOL:n mielestä vanhat sopeutukset on korjattava ennen muiden tukien korotuksia.

-Opiskelijoilta otetaan ja muille annetaan. On käsittämätöntä, että nyt taloustilanteen parannuttua korjaustoimiin ei ryhdytä ensimmäiseksi niiden väestönryhmien osalta joilta on otettu eniten, KOL:n puheenjohtaja Karila jyrähtää.

Keskustan eduskuntaryhmästä on tullut useita puheenvuoroja perusturvan korotuksen puolesta. Karila on iloinen, että juuri keskusta puhuu pienituloisimmille tärkeän perusturvan korotuksista. Samalla kuitenkin Karilaa ihmetyttää järjestys, jossa yksi väestöryhmä joutuu muiden korotuksien maksumiehiksi.

-Koska tulee se aika, kun kasvu kuuluu opiskelijalle?

 

Lisätietoja:Arttu Karila

puheenjohtaja

Keskustan Opiskelijaliitto

puh. 050 3897260

arttu.karila@keskustaopiskelijat.fi

 

Puheenjohtaja Arttu Karila. Kuva: Ilona Suuronen

 

Jaa tämä artikkeli