KOL:n Sippola: Soinin on tuomittava Tynkkysen fasistinen flirttailu!

Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Anniina Sippola on pöyristynyt Perussuomalaisten Nuorten ehdotuksesta eristää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet taajamien ulkopuolisille metsäleireille.

  • Ehdotuksessa käytetään samassa lauseessa sanoja keskittäminen ja leiri, millä vuosisadalla tämä on kirjoitettu? Ihmisen eristäminen, käytännössä vangitseminen leirille ei voi mitenkään olla sivistyneen yhteiskunnan tapa toimia. Vaikeissa tilanteissa mitataan yhteiskunnan inhimillisyys, puheenjohtaja Sippola huudahtaa.

Perussuomalaiset Nuoret luovat kannanotollaan kuvaa siitä, että kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet olisivat potentiaalisia tai jopa todennäköisiä turvallisuusuhkia tavallisille suomalaisille. Koko keskitysleirijärjestelmä sotisi täysin kaikkia länsimaisen oikeusvaltion periaatteita vastaan. Kenenkään ihmisen vapautta ei voida riistää pelkästään vetoamalla epämääräiseen turvallisuusuhkaan tai “elintasosurffailuun”.

  • Luonnollisesti maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta on pystyttävä keskustelemaan avoimesti, mutta Tynkkysen johdolla Perussuomalaiset Nuoret ovat jälleen lähteneet flirttailemaan avoimen fasisistisilla näkemyksillä. Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini on jo pitkään luvannut “harjata” puolueensa rasisteista ja fasisteista, mutta tekoja ei vieläkään ole näkynyt. Nyt olisi Soinilla vihdoin mahdollisuus lunastaa puheensa, Sippola vaatii.

Lisätietoja:
Anniina Sippola
Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja
050 3897260

Yhteystiedot

© 2019 Keskustaopiskelijat
webDesign: Mekanismi »