Emmi Paajanen Suomen Opiskelijakuntien liitto SAMOKin hallitukseen

Helsinkiläinen keskustatoimija Emmi Paajanen on valittu Suomen Opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n hallitukseen. Emmi opiskelee tradenomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on toiminut kuluneen vuoden Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAn hallituksen puheenjohtajana. Emmi on toiminut myös aktiivisesti Helsingin Keskustaopiskelijoissa.

-Odotan innolla että pääsen tekemään SAMOKissa töitä opiskelijoiden paremman huomisen eteen. Ammattikorkeakoulutus on muutospaineen alla ja nämä uusien ratkaisujen kehittämiseen liittyvät teemat ovat ajankohtaisia SAMOKissa ensi vuonna. Lisäksi toimintaa määrittää uuden strategian toimeenpano ja tähän työhön tarvitaan jokaista hallituksen jäsentä, Emmi Paajanen kuvailee.

Suomen Opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n liittokokous pidetään Lahdessa 18.-19.11. Valittu hallitus aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa. Keskustalaisena Paajanen kutsutaan myös Keskustan Opiskelijaliiton hallituksen toimintaan mukaan.

Kuva: Riikka Tähkävuori
Kuva: Riikka Tähkävuori

Lisätietoja:

Anniina Sippola

Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja

050 3897260

anniina.sippola@keskustaopiskelijat.fi

Jaa tämä artikkeli