Suomalaiset poliitikot rakastavat koulutusta. Ainakin juhlapuheissa. Koulutus on investointi tulevaisuuteen, sivistys hyvinvointivaltion perusta ja osaaminen Suomen tärkein kilpailuvaltti. Koulutustason nostamisesta ollaan valmiita laatimaan strategioita, ohjelmia ja selvityksiä loputtomiin. Mutta kun keskustelu kääntyy koulutuksen sijaan opiskelijoihin, poliittinen innostus kummasti laantuu.
Koulutus kiinnostaa, mutta opiskelija ei.
Suomi tavoittelee korkeakoulutettujen osuuden nostamista 60 prosenttiin nuorista aikuisista vuoteen 2040 mennessä. Tavoitteeseen on vielä pitkä matka. Silti poliittisessa keskustelussa tunnutaan olevan huomattavasti kiinnostuneempia valmistuneiden määrästä kuin siitä, millaisissa olosuhteissa tutkintoja pitäisi suorittaa. Opiskelijoiden toimeentuloa on heikennetty, opintotuen lainapainotteisuutta kasvatettu ja opiskelijoiden jaksamisesta on tullut jatkuva huolenaihe. Samaan aikaan opiskelijoilta vaaditaan nopeampaa valmistumista, aktiivisempaa työelämään osallistumista ja entistä suurempaa vastuuta oman tulevaisuutensa rahoittamisesta.
Opiskelijan pitäisi siis valmistua mahdollisimman nopeasti, hankkia työkokemusta, verkostoitua, osallistua yhteiskuntaan ja mieluiten vielä perustaa perhe. Kaikki tämä pitäisi tehdä tilanteessa, jossa jo tavallisesta arjesta selviytyminen vaatii monelta jatkuvaa tasapainoilua työn, opintojen ja taloudellisen epävarmuuden välillä. Jos yhtälö osoittautuu mahdottomaksi, ongelman katsotaan olevan opiskelijan ajanhallinnassa eikä yhteiskunnan asettamissa kohtuuttomissa odotuksissa. Suomi haluaa lisää korkeakoulutettuja, mutta ei tunnu haluavan kantaa vastuuta siitä, että jonkun pitäisi myös opiskella ne tutkinnot.
- Keskustaopiskelijat pitää erityisen huolestuttavana sitä, kuinka opiskelijat on poliittisessa keskustelussa typistetty kansantalouden tuotantotekijöiksi. Opiskelijan arvoa mitataan opintopisteillä, valmistumisajoilla ja tulevilla verotuloilla. Koulutuksesta puhutaan investointina, jonka pitäisi tuottaa mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon. Tämä ajattelutapa unohtaa koulutuksen tärkeimmän lähtökohdan: opiskelija on ihminen, ei tutkintotehtaan läpi kulkeva suorite, jyrähtää vuoden 2026 puheenjohtaja Aapeli Rytkönen.
Sivistys ei synny Excel-taulukossa. Se syntyy oppimisesta, ajattelusta, epäonnistumisista, oivalluksista ja mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä. Korkeakoulutuksen tarkoituksena ei voi olla ainoastaan tuottaa työmarkkinoille mahdollisimman tehokkaasti uusia työntekijöitä. Sen tulee myös kasvattaa kriittisesti ajattelevia, yhteiskunnallisesti osallistuvia ja omaa tulevaisuuttaan rakentavia kansalaisia.
Tuoreen opiskelijatutkimuksen mukaan lähes joka kolmas korkeakouluopiskelija kokee suuria taloudellisia vaikeuksia. Kun opiskelijoiden arki on tällaista, on suorastaan irvokasta puhua koulutuksen kunnianhimoisista tavoitteista ilman yhtä kunnianhimoisia tavoitteita opiskelijoiden hyvinvoinnille.
Keskustaopiskelijat vaatii, että opiskelijoiden toimeentulo, hyvinvointi ja mahdollisuudet keskittyä opintoihin nostetaan koulutuspolitiikan keskiöön. Opintotuen riittävyys on turvattava, opiskelijoiden mielenterveys- ja opiskeluterveydenhuollon palveluiden saatavuutta parannettava ja korkeakouluille taattava riittävät resurssit laadukkaaseen opetukseen ja ohjaukseen. Koulutuspolitiikan onnistumista ei saa mitata yksinomaan tutkintomäärillä ja valmistumisnopeudella, vaan myös sillä, millaisin edellytyksin ja millaisella hyvinvoinnilla opiskelijat tutkintonsa suorittavat.
- Samalla on tunnustettava, ettei koulutuksellinen tasa-arvo toteudu pelkästään avaamalla korkeakoulujen ovet. Jos opiskelumahdollisuus edellyttää varakkaita vanhempia, vuosien velkaantumista tai oman terveyden uhraamista, on puhe yhdenvertaisista mahdollisuuksista pelkkää sanahelinää, linjaa vastavalittu vuoden 2027 puheenjohtaja Josefina Tuomala.
Keskustaopiskelijat muistuttaa päättäjiä siitä, että koulutustason nostaminen ja opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen eivät ole toisistaan irrallisia poliittisia tavoitteita. Ne ovat saman asian kaksi puolta. Ilman opiskelijoita ei ole koulutusta, eikä ilman hyvinvoivia opiskelijoita synny sitä osaamista, jonka varaan Suomen tulevaisuutta halutaan rakentaa.
Me emme tarvitse enää yhtään juhlapuhetta koulutuksen merkityksestä, jos niiden pitäjät eivät ole valmiita puolustamaan myös koulutusta suorittavien ihmisten edellytyksiä hyvään elämään. On aika muistuttaa suomalaisia päättäjiä yksinkertaisesta tosiasiasta: tutkinnot eivät opiskele itseään.