BLOGIT
JOKin Blogi: Miten jaksat järjestötoimija?
Järjestötoimijoista ja heidän jaksamisestaan on otettu kantaa ja kirjoitettu koronan myötä enemmän kuin koskaan – tuntuu, että järjestötoimijat kirjoittavat ylipäätään enemmän kuin koskaan. Erilaiset järjestöt esittävät tiuhaan huolta erilaisista asioista mielipidekirjoituksin, blogein, essein, twiittauksin ja muiden somekanavien kautta. Oli siis jo aikakin, että joku nostaa esiin huolen järjestötoimijasta. Niin minäkin
JOKIN BLOGI: Seuraavana monipaikkainen Suomi
Hyvät matkustajat. Tämä on InterCity juna Helsinkiin. Pysähdyspaikkojamme ovat Joensuu, Jyväskylä ja Salo. Hyvää matkaa! VR:n junakuulutukset ovat ehtineet opintojen aikana tulla turhankin tutuksi. Vielä reilu vuosi sitten olin lähes jokaisena viikonloppuna matkalla johonkin: tapahtumiin, kokouksiin tai tapaamaan ystäviä, sukulaisia ja perhettä. Sittemmin ei olekaan tarvinnut suuremmin matkustella. Maailmanlaajuisesta koronapandemiasta
JOKEn blogi: Varhaisjakelu kuuluu opiskelijoillekin
Karjalainen ja Posti ilmoittavat asiakastiedotteessaan (26.2.) lopettavansa sanomalehtien varhaisjakelun Joensuun Ellin opiskelija-asuntoihin maaliskuun jälkeen. Jo vuosien ajan tapoihini on kuulunut sanomalehden lukeminen aamupalaa syödessäni, mutta jatkossa lehti jaetaan vasta päiväpostin mukana, jolloin se on melkeinpä sama viedä heti paperinkeräykseen, kun uutiset on tullut jo luettua muista lähteistä. Lisäksi postia ei
Eveliina Leskelä: Yhdenvertainen yhteisö yltää ystävyyteen
Järjestöt tekevät mittaamattoman arvokasta työtä ystävyyden edistämiseksi, syrjäytymistä vastaan. Tätä työtä on syytä arvostaa etenkin näinä merkillisinä aikoina. Kun itse noin kymmenen vuotta sitten liityin nuorisojärjestötoimintaan, veti minua vahvimmin mukaan lämpö ja yhteisöllisyys, mikä toiminnassa mukana olevista ihmisistä huokui. Vaikuttamismahdollisuudet kiinnostivat, mutta eniten halusin olla osa jotain, tuntea kuuluvani joukkoon.
Blogi: Onko politiikassa sijaa luottamukselle ja ymmärrykselle?
Politiikan tempo voi joskus hirvittää. Usein yhden päivän tapahtumista saisi kirjoitettua kokonaisen kirjan ja joskus tuntuu, ettei mitään tapahdu kuukausiin. Viime päivien vauhti on kuitenkin tuntunut vaikealukuiselta ja turhan nopeasti etenevältä romaanilta, josta itse kirjoittajalla tuntuu olevan täysin eri näkemys valtavirran tulkintoihin verraten. Politiikka, siinä toimiminen ja siihen rakentuva valta
JOKIN BLOGI: Tervetulleeksi toivotettu
Viime kesänä sain ilokseni tietää pääseväni opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Koska Keskustan jäsenkirja löytyi entuudestaan, oli luonnollista lähteä heti mukaan Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden toimintaan. Tervetulleeksi JOKin jäseneksi minut toivotettiin jo ennen opiskelupaikan vastaanottamista. Täyttäessäni liittymiskaavakkeen, Keskustaopiskelijat lupailivat nettisivuillaan minulle yhteiskunnallista kasvua, vaikuttamisen paikkoja ja elinikäisiä ystäviä. Odotuksissani asennoiduin varovasti siihen, että nämä
Susanna Laitila: Mitä eurooppalaisuus sinulle merkitsee?
Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Tätä päivää vietetään vuosittain 9.5. Euroopan Unionin ja Euroopan maiden välisen rauhan ja yhtenäisyyden kunniaksi. Eurooppa on näinä vaikeina aikoina joutunut todella uuden eteen. Koronaviruskriisi vaatii Euroopan maita tekemään yhteistyötä entistä enemmän, jotta tästäkin kriisistä selvitään. Minulle opiskelijana eurooppalaisuus on vapautta ja yhteisöllisyyttä. Vapaus konkretisoituu liikkumisen vapautena.
JOKin blogi: ihminen on sittenkin sosiaalinen eläin
Luulen, että jokaiselle opiskelijalle on tuttua, ainakin välillä, turhautua opintoihin. Näin käy minulle usein. Muutama kuukausi sitten turhauduin ja muistan selittäneeni ystävilleni, kuinka haluan vain eristäytyä kaikesta ja kaikista. Edes opinnot eivät kotoa suoritettuna haittaisi, kunhan vain saisin olla yksin neljän seinän sisällä eikä tarvitsisi lähteä mihinkään. No niin. Toiveeni
Janne Mäkinen: Miltä näyttää KOL 2030?
Vahva tehokeino lukijoiden vakuuttamiseen on aloittaa teksti sen sisältöön liittyvällä lainauksella. Mikäli strategiasta kirjoittava haluaisi näin toimia, kohtaisi hän kirjoitustyössään suuren haasteen. Tämä haaste johtuu runsauden pulasta. Strategiasta, strategiatyöstä ja strategian johtamisesta on kirjoitettu erittäin paljon. Kirjojen runsauteen on syynsä, mutta mikäli tästä määritelmien paljoudesta pyrkisi etsimään jotain yhteneväisyyttä, voitaisiin